SUURI SUOMI-EXTRA! OSA 1

Heräsin viikko sitten lauantaiaamuun Kilimanjaron kansainvälisen lentokentän välittömästä läheisyydestä neljältä aamulla. Varsinainen Kilimanjaron huippu näkyi hetkeä myöhemmin enää lentokoneen ikkunasta, ja 20 tuntia myöhemmin astuin Helsinki-Vantaalle.

Kahden viikon aktiivilomani koitti viimein ja tarkoitukseni on sukeltaa nyt suomalaiseen kulinaristiseen maailmaan. Tiedossa on joukko miniarvioita laidasta laitaan, ja mukana on rimanalituksia, positiivisia onnistumisia ja ylivoimainen voittaja.

Pahaa-aavistamattomat suomalaiset keittiöt joutuivat koetukselle, kun asetelin ravintolan ovesta sisään Helsingissä, Jyväskylässä sekä kotikaupungissani Seinäjoella. Ja kuten arvata saattaa, niin jo logistisesti arvostelut alkavat maamme pääkaupungista.

*** GOLDEN RAX, HELSINKI, 22.9.13 ***

”Mitä yhteistä on Golden Raxin tonnikala-, salami- ja kasvispizzalla? Täytteet.”

Golden Rax houkuttelee ulkosuomalaisia ja turisteja tarjoamalla kymmenen euron sopuhintaan täysin luokatonta ruokaa, josta ainoana kotiinviemisenä on vatsakipu. Pizzan tosiaan erottaa toisistaan ainoastaan pizzalautasen edessä olevasta nimikyltistä, mutta muutoin lähinnä ohuella juustokerroksella maustettu lätty jättää pahan maun suuhun.

Lähtökohtainen ajatus kuitenkin varmaan jokaisella on se, että siellä saa syödä niin paljon kuin haluaa. Ja onhan ajatus pizzabuffetista kiehtova näin, kun oma kotiosoite on toisella puolella maailmaa planeettamme köyhimmissä kolkissa.

Salaatti on liian kylmää, lihapullat einestä ja nakit ylirasvaisia. Ainoa osa-alue, joka tässä puljussa saa pisteitä on juomapiste. Jos sinulla on jano ja kymmenen euroa ylimääräistä rahaa, niin suosittelen jättämään sen lautasen siihen tiskille, ota pelkästään muki, valitse ikkunapaikka ja nauti Moskovalta tuoksuvasta monikulttuurisesta ilmapiiristä.

Golden Rax: 5,5/10
Annos: Buffet
Hinta: noin 10eur

*** MCDONALD’S, HELSINKI, 23.9.13 ***

McDonald’s edustaa ehkä enemmän länsimaista yhteiskuntaa kuin mikään muu. Maailman tunnetuin ja kuuluisin logo käsittää niin sanotut kultaiset kaaret, jotka toivottavat asiakkaan tervetulleeksi joka paikassa, joka kaupungissa ja joka maassa. Paitsi Tansaniassa.

Eikä siinä mitään, koska McDonald’sia parempaa aamupalaravintolaa saa etsiä. Jos ei oteta huomioon pientä palkkakonfliktia tuolla Amerikanmaassa, kun kyseisen ravintolan työntekijät ilmoittivat palkan olevan täysin riittämätön peruselämiseen, niin asiakasta ei tässä mekassa riistetä. Päinvastoin! Eurolla irtoaa pikkunälkään kolmen haukun juustohampurilainen ja 6,50eur klassikkoaterioiden todellinen klassikko, Yhdysvaltojen symboli, BigMac ateria.

Elämä kun ylipäätään on joukko erilaisia valintoja, niin BigMac on niistä yksi helpoimmista. Tästä nyt ei voi kirjoittaa paljoakaan. Hampurilainen on maistunut samalta 25 vuotta, joten se maistui myös nyt samalta. Eihän tämä voi olla millään mittarilla, jollei lasketa puolueetonta McDonald’sin omaa tutkimusta, terveellistä. Tosin hampurilainen harvemmin on.

McDonald’s on täysin tyhjä ja mitään sanomaton kokemus. Se ei herätä tunteita, vaan ruoka on tavallaan jo itsessään osoitus eurooppalaisesta kiireisestä elämästä, jossa kokemuksia haetaan extremeharrastuksista. 

Sen sijaan BigMac on meille yhtä tuttu ja automaattinen kuin luottokorttisi tunnusluku. Myyjä oli niin pahalla tuulella, että siitä vähennän pisteen.

McDonald’s: 6,5/10
Annos: BigMac-ateria
Hinta: 6,50eur

*** MORRISON’S, HELSINKI, 23.9.13 ***

Tämä on yksi kuuluisimpia burgerravintoloita Helsingissä, ja usein myös erittäin pidetty. Eikä suosio oli ihan tuulesta temmattu, vaan vielä joitakin vuosia sitten Morrison’sin burgervalikoima oli pettämätön. Sitten tapahtui jotain ja askel askeleelta taso on laskenut kuin pornotähden motivaatio saatuaan klamydian.

Spekulaatiot ja omat tulkintani johtavat siihen suuntaan, että suosio itsessään kääntyi lopulta Morrison’sia itseään vastaan, kun annoksia yritetään toimittaa ennätysajassa asiakkaalle. Valitettavaa.

Kävimme lounasaikaan syömässä, jolloin varsinaisen listan sijaan asiakkaalla on neljä vaihtoehtoa valittavanaan. Päädyin kanahampurilaiseen sienikastikkeella. Ajatuksena kiehtova annos oli kuitenkin jälleen pettymys, kun hampurilaissämpylä on nykyisin niin lötsö. Siitä valuu uskomaton majoneesikerros ja koko sämpylä on kuin märkä hanska.

Ei Morrison’sin ruuassa varsinaisesti mitään varsinaista vikaa ole, kuten vaikkapa naapurinsa Golden Raxin tarjoama vehnäjauhoja suolalla. Mutta ei se silti säväytäkään. Suurin ongelma on sämpylä. Siitä on tullut aikojen saatossa koko annoksen epäonnistuinein osa, jonka pilaa liiallinen majoneesin käyttö. Nyt sen syöminen tuntuu jo ajatuksena etovalta, kun suussasi on kerralla ruokalusikallinen majoneesia.

Morrison’s olisi todella asiakastyytyväisyys kyselyn tarpeessa. Toivottavasti jonain päivänä saamme takaisin vanhan kunnon Morrison’sin, jonka hampurilaiset olivat jokaisen helsinkiläisen mielestä kaupungin oikeasti parhaat. Nyt tuo teksti on ainoastaa luettavissa ikkunasta.

Morrison’s: 6/10
Annos: Kanahampurilainen kermaisella sienikastikkeella
Juoma: Iso kola
Hinta: noin 12eur

*** ANTIOKIA, HELSINKI, 24.9.13 ***

Turkkilainen keittiö on sanana jo koominen, koska koko kaupunki on niin täyteen tykitetty Opera-pizzerioita ja Stadin, Metron ja Hakiksen Kebab koloja, että vähemmästäkin tämän kansanosan keittiötaitojen arvioiminen jää aika hataralle tietopohjalle.

Antiokia onkin aivan mahtava muistutus siitä, että mikä on oikea turkkilainen keittiö. Valitettavasti puhelimestani loppui hönkä ihan viime metreillä, enkä saanut otettua valokuvaa annoksestani, mutta ruoka oli loistavaa!

Kuvia ja menun voi tarkistaa täältä: ANTIOKIA

Tilasimme ensin alkupaloiksi erilaisia juustoja ja levitteitä sisältäneen alkupalalajitelman, joka nautittiin leivän kanssa. Pääateriaksi valitsin turkkilaiset lihapullat, jotka saivat rinnalleen erilaisia vihanneksia sekä riisiä. Lihapullat eivät varsinaisesti olleet olomuodoltaan samoja, mihin olemme tottuneet, vaan kyseessä oli noin viisi tai kuusi palaa lihaa.

Mutta kyseessä ei ollut ainoastaa numeroita määrä lihanpaloja, vaan aivan taivaallisen hyviä perinteisiä turkkilaisia lihapullia. Pallerot nousivat samantien ”Parasta Helsingissä” –listalleni ja Antiokia saa erityisen kunniamaininnan todella onnistuneesta ruuasta. Kun vieläpä jälkiruoka oli kohdallaan ja seurana isoveli, joka maksoi koko lystin, niin en valita.

Antiokia Atabar: 9/10
Annos: Turkkilaiset lihapullat
Juoma: Karhu-olut
Hinta: Isoveli

*** VR, HELSINKI-JYVÄSKYLÄ, 25.9.13 ***

VR on käytännössä ihmisten peruskielessä pelkkä vitsi. Harvemmin kuulee kenenkään kehuvan kyseistä valtion ylläpitämää instanssia muuta kuin ainoastaan sarkasmiin kiedottuna.

”Vain kolme tuntia myöhässä! Hyvä VR!”

Istuin itse Pendolinon vaunuun ja nautiskelin ihanan tasaisesta kyydistä. Mietin, että mihinköhän ihmisten kollektiivinen VR-viha perustuu, eli onko taustalla se fakta, että junissa asiat olisivat jotenkin enemmän perseellään kuin muualla.

Ja tämähän ratkeaa ainoastaan kokeilemalla ja näin ollen siirryin ravintolavaunun puolelle. Kyseinen vaunuhan on junan suosituin nähtävyys ja vieläpä turistihinnoilla. Huomasin pienen tarran liimattuna myyntitiskin vitriinin kulmaan, jossa kehoitettiin ihmisiä ostamaan pikkunälkään hampurilainen. Mainoksen uhrina päädyin kokeilemaan tätä yhdysvaltalaista klassikkoruokaa, joka on levinnyt ympäri maailmaa.

Ranskalaisten puuttuessa kokonaan ravintolavaunusta, niin hampurilainen tarjoiltiin salaatin kera. Ensisilmäyksellä annos oli positiivinen yllätys. Ensimmäisen haukun jälkeen totesin, että se on tavallaan totta, että junissa monet asiat on huonommin kuin muualla. Esimerkiksi tämä uskomattoman pahanmakuinen hampurilainen.

Mikrossa liian kauan lämmitetty hampurilainen oli ehtinyt imea vesihöyryä siinä määrin, että ulkoilmassa yläsämpylä, joka ei oltu ainoastaan voideltu, vaan suorastaan maalattu sinapilla ja ketsupilla, muuttui niin kovaksi, ettei veitsi mennyt siitä läpi.

Ei hampurilainen nyt ihan läpimätä ollut ja söin salaatista tomaatit. Kyllähän se sympaattinen myyjäkin tiesi itsekin, ettei tässä nyt ihan onnistuttu tällä kertaa tämän hampurilaisen lämmittämisessä, mutta annettakoon anteeksi. Jätin annoksen syömättä.

Mutta tavallaan en voi sanoa, että minulle olisi jäänyt mitenkään huono fiilis ravintolavaunusta. Päinvastoin! Mikrohampurilainen kahvilla kustansi reilut kahdeksan euroa, joka oli mielestäni aivan mahtavaa! Koko annos kaikkine juttuineen oli niin pahaa, että se teki tilanteesta todella sympaattisen! Mukavampi paikka ravintolavaunu on käydä kuin Rax! Pisteitä ropisee sympatiasta todella paljon!

VR: 7/10
Annos: Hampurilainen
Juoma: Kahvi
Hinta: noin 8,50eur

-P

Irente View Cliff Lodge, Irente/Lushoto, 14.9.13

Kotikylän ylpeys.

Irente View on ehdottomasti kotikyläni tunnetuin hotelli ja turistikohde, jonka sijainti tekee siitä ainutlaatuisen. Pulju on nimittäin rakennettu kukkulan päälle aivan Usambaran vuoriston reunalle. Hotellin pihalta avautuu näkymä mantereelle ja pudotusta on yli kilometrin verran. 

Kotoani on noin kolme kilometriä matkaa Irente Viewlle, joten kyseessä on sangen tuttu paikka itselleni. Hotelli tarjoaa hyvät puitteet asukkailleen aina matkamuistomyymälästä näköalapaikkaan. Hintatasoltaan Ive on kohtuullinen ja ison aulan yhteydestä löytyy niin baari kuin ruokailupuoli.

Yleisilme antaa asiakkaalle luvan odottaa tansanialaiseen tasoon nähden reippaasti parempaa ruokailukokemusta. Valitettavasti kyseessä on todella nolo ravintola, jonka ainoa valttikortti on upeat maisemat. Keittiö on jopa niin ala-arvoinen, että olen todennut sen olevan ainoastaan vaihtoehto silloin, kun muualle ei jaksa lähteä.

Karvasta pettymystä on nyt pureskeltu kerta toisensa jälkeen. Itse esimerkiksi tilasin taannoin annoksen nimeltä Cheeseburger with chips. Kun lautanen tuotiin viimein eteeni, niin totesin nopeasti, että kyseessä oli siis sämpylä, jonka välissä oli pelkästään juustoa. Ei lainkaan pihviä. Tästä viisastuneena olen nyttemmin tilannut lihapurilaisen, johon olen erikseen pyytänyt juustoa.

Liha voi olla mitä tahansa. On käytännössä täysin tuuripeliä esimerkiksi se, että onko sämpylän välissä pihvi vai esimerkiksi ylijäämälihaa peukalonpään kokoisina paloina. Ruuan valmistukseen käytettävää aikaa on mahdotonta ennustaa ja pahimmillaan olemme odottaneet annoksiamme reippaasti yli kaksi tuntia, joka on toistaiseksi pisin odotusaika (Dragonairesin ruuhkapizzasekoilu Morogorossa saattoi olla hitusen pitempi, mutta siitä ei ole pitävää todistetta), minkä olemme odottaneet ravintolassa.

Kokki pistää parastaan.

Ei anneta näiden takaiskujen kuitenkaan lannistaa, vaan annetaan Iven keittiömestarin näyttää kyntensä vielä kerran. Ja reisillehän se meni. Jostain syystä ravintola ei lämmitä sämpylää, vaan se maistuu usein pullalta, johon on voideltu vähän voita väliin. Tällä kertaa sämpylän välistä löytyi ihan tavallinen pihvi, joka oli positiivinen yllätys, mutta hampurilaisen väliin levitetään todella kirpsakkaa sinappia. Se maistuu etäisesti samalta kuin miltä ripuli haisee.

Kastike, jota todennäköisesti keittiömestari kutsuu nimellä ”talon kastike”, imeytyy myös kurkkuviipaleisiin, jotka ovat nesteytyneitä ja sinappisia. Ranskalaiset olivat puoliraakoja, joiden kanssa on yksinkertaisesti pakko käyttää chiliketsuppia.

Koko annoksesta ei löydy yhtä ainoaa osa-aluetta, jonka valmistaminen voi viedä yli tunnin. Siitä huolimatta ehdimme tilata jo kolmatta kierrosta juomia ennen kuin ruoka toimitettiin syötäväksi. Kyseessä on ehkä ainoa ravintola maailmassa, jossa asiakas saa olla tyytyväinen jo siitä, että loppujen lopuksi tarjoilija tuo annoksen pöytään.

Ainoa asia, jota henkilökunta ei voi yksinkertaisesti mokata, on kylmän oluen toimittaminen asiakkaalle. Siitä huolimatta myös tässä Irente View onnistuu juoksemaan päin korkeushyppypaikan rimaa ponnistamatta kertaakaan. Baarin henkilökunta ei nimittäin täytä kylmäkaappia sitä mukaan, kun asiakkaat tilaavat olutta. Näin ollen jossain vaiheessa on pakko siirtyä lämpimään kaljaan, kun kylmäkaapin hyllyt ammottavat tyhjinä.

Ruokailupuoli on sijoitettu vammaisesti portaiden alle, ja siellä on liikaa pöytiä tilan kokoon nähden, jota on myöskin onnistuttu tiivistämään parilla pylväällä. Se on arkkitehtuurinen taidonnäyte siitä, kuinka sijoittaa ruokailutila ainoaan kohtaan hotellia, jonne ei paista luonnonvalo. Tästä johtuen se on myös uskomattoman kylmä.

Parasta antia. Valitettavasti.

Annos ei onneksi maksa juuri mitään. Lihahampurilainen juustolla ja ranskalaiset maksavat noin 4,50eur ja olut jossain euron ja puolentoista tietämillä. Maisemat on mukavat ja kannattaa siirtyä ehdottomasti ulos syömään, jos sää sen vain sallii.

Mutta koska kyseessä on ravintola, joka sijaitsee kävelymatkan päässä kotiani, niin uskon kyllä joutuvani palaamaan rikospaikalle myös tulevaisuudessa. Maisemat on toki nätit. Siitä pisteet.

Irente View Cliff Lodge: 5,5/10
Annos: hampurilainen ranskalaisilla
Juoma: olut
Hinta: noin 5,50eur

-P

LINKIT:

Irente Viewn omat kotisivut, jotka lupaavat kaikenlaista:

IRENTE VIEW CLIFF LODGE

Ja jälleen muistutus siitä, että suorat linkit ja päivitykset blogeista löytyy suoraan tästä ryhmästä:

PURILAISEN MARSSI & FACEBOOK

EXTRA: Oluet arvostelussa!

Loistavan ruokailukokemuksen kruunaa oikein valittu ruokajuoma. Sen tehtävä on tukea ruoka-annosta. Se on yhtä olennainen osa ruoka-annosta kuin hampurilaisen pihvi. Väärä juoma saattaa pilata koko annoksen.

Näillä sanoilla käyn arvioimaan tänään kaljaa. On ehkä väärin puhua afrikkalaisesta oluesta. Mielummin puhutaan oluesta, jota on saatavilla paikallisista kaupoista. Näin ollen tänään matkaani tarttui neljä eri olutmerkkiä: Redd’s, Baltika, Safari sekä Castle Lite.

VINKKI: Tansaniassa alkoholia on myynnissä ainoastaan harvoissa juomiin erikoistuneissa kaupoissa. Mitään Alko-meininkiä ei ole, vaan yleensä kaupan tunnistaa siitä, että sen ulkopuolella on olutkoreja. Tämä siksi, ettei kauppoja ole nimetty, eikä esimerkiksi olutta saa kaupoista, joissa myydään muuta taloustavaraa.

Tansaniassa on myynnissä useita eri merkkejä, joista ehkä tunnetuimmat lienee Kilimanjaro ja Tusker. 

Valitettavasti näitä myydään Lushotossa ainoastaan pulloissa, ja kuten edellisessä arviossa mainitsin, niin jos ostat esimerkiksi oluen pullossa, niin sinun pitää palauttaa tyhjä pullo takaisin kauppaan. Päätin skipata pullonpalautusreissun ja päädyin siis paikalliseen tölkkivalikoimaan.

Silmäilin netistä oluen maisteluohjeita, mutta pidemmittä puheitta: nyt juodaan olutta!

Premium Redd’s, 0,33l, 4,5%

Redd’s luokitellaan ainakin paikallisessa alkoholikulttuurissa olueksi. Ainakin myyjien mukaan. Tölkistä itsestään ei löydy mitään mainintaa oluesta, joka osittain selittää Redd’sin hedelmäisen maun.

Ensituoksu on todellakin hedelmäinen. Tölkin avatessa kuuluu lupaava sihinä, kun kuplat alkavat poksahdella pintaan. Redd’s on tavallaan jotain oluen, lonkeron ja siiderin välimaastoa. Se ei ole mitään niistä, mutta pääpiirteittäin raikas ja makea alkoholijuoma.

Pieniä hörppyjä otettaessa Redd’s on aikalailla Crowmoorin ja Hartwallin karpalolonkeron makusekoitus. Isoja hörppyjä otettaessa taas takavasemmalta tulee pieni oluen häivähdys. Jälkimaku on hiukan vetinen.

Maku muistuttaa välillä karpalolonkeroa ja välillä olutta. Näin ollen se onkin äkkiseltään helppoa juotavaa, mutta kuitenkin makeus tekee Redd’sistä juoman, jota voi ottaa vain tietyn määrän iltaa kohden. Itse arvioisin, että kahdeksan tölkkiä on aikalailla maksimimäärä.

Erityispisteet Redd’s saa tölkin ulkonäöstä. Grafiikaltaan tölkki erottuu muista juuri grafiikan takia. Miellyttävä ulkomuoto ja näppärän yksinkertainen logo.

Hedelmäisyys saattaa laskea juomamiellyttävyyden tunnetta, mutta pienissä määrissä nautittuna oiva janojuoma Afrikan auringon alla.

Premium Redd’s: 7/10
Yleisilme: hedelmäinen
Ruoka: broilerisalaatti persikalla
Hinta: 1e/tölkki

***

Baltika, 0,5l, 0%

Olen huomannut jo aikaisemmin, että venäläinen Baltika on rantautunut Tansaniaan. Syytä en tiedä, enkä ole sitä ottanut asiakseni kysyäkään. Kuitenkin hälytyskellot olisi pitänyt soida jo tänään Lushoton bussiaseman kulmilla olevassa alkoholitarvikekaupassa, että jos tätä myydään alkoholittomassa ja savuttomassa hostellissa, niin jotain on tavallaan vialla.

Ja niinhän siinä olikin. Eli täysin alkoholiton venäläinen olut tuli ostettua. Silti otin sen mukaan tasa-arvon vuoksi arvosteltaviin oluisiin.

Avatessa tölkin, joka on muuhun tarjontaan nähden muutaman desin suurempi kuin muut tölkit, niin pystyin aistia ja kuulla samat sihinät ja kuplivat äänet. Tölkin kyljessä komeileva nolla toki sai minut varuilleen, ja olinkin etukäteen varma, että tämä on koko olutblogin floppi.

Ensimmäinen pieni maistiainen kuitenkin palautti uskoni Moskovaan. Alkoholiton Baltika maistuu yllättävän paljon oluelle. Siinä on verrattain täyteläinen maku, ja vaikka en tiedä miltä mallas varsinaisesti maistuu, niin luulen maistaneeni vahvan maltaan.

Jälkimaku oli oluinen ja erityisesti silmät kiinni juotuna isoja hörppyjä, niin voisi kuvitella juovansa ihan olutta.

Kuten Redd’s niin myös alkoholiton Baltika on helppoa juotavaa. Loppua kohden alkoholittomuus tekee tepposen, eli Baltika alkaa vetistyä. Makuun tulee liikaa tölkin ja metallin makua, mutta muuten alkoholittomaksi olueksi voin suositella.

Miinuspisteitä tuo ainoastaa Tallinkin autolautan värimaailmaa mukaileva tölkki, joka on kaikella tavalla venäläisen tuotekehittelyn mukainen näyte siitä, mihin kaikkeen venäläinen voi nostaa oman lippunsa värit. Myös iso nolla, jota en siis nähnyt kaupassa, kyljessä laskee tunnelmaa jo ostotilanteen jälkeen.

Silti kyseessä on varsin positiivinen yllätys. Alkoholittomuus tuo mukanaan veden maun, enkä voi kuvitella, että tätä voi juoda kuin enintään kahdeksan tölkkiä illassa.

Baltika: 7+/10
Yleisilme: Sergei selvinpäin
Ruoka: mikä tahansa ruoka tilanteessa, jossa kuuluu olla selvinpäin
Hinta: 1,50e/tölkki

***

Safari, 0,33l, 5,5%

Vuodesta 1977 valmistettu Safari-olut on nimeltään jo niin tansanialainen, ettei ei muuta kuin tölkki auki ja safari njema!

Uskomattoman ruma tölkki, jonka ulkonäkö on niin tyhmä, että ei se varsinaisesti houkuttele ketään. Ensituoksu muistuttaa olutta, ja pienen hömpsyn otettaessa suun täyttää yllättävä maku. Safari ei maistu ihan niin oluelle kuin esimerkiksi Baltika. Se on yllättävän kirpsakka ja nielaistaessa humalan makuinen. En tiedä miltä humala maistuu, mutta luulen, että tältä.

Jälkimaku on valitettavan vetinen, mutta makuun tottuun yllättävän nopeasti. Tämän jälkeen Safari on helppoa juotavaa, jonka maku voimistuu suussa nopeasti. Arvostelun vahvin olut myös maistuu siltä.

Maku on vahva, mutta ei liian viinainen. Helppoa juotavaa, joka ehdottomasti sopii liharuokien kanssa. Maksimimäärä on ehkä 12 tölkkiä per ilta. Tämä johtuu jo prosenttimäärästä, joka on hivenen suomalaista kolmosta korkeampi.

Kaikinpuolin Safari on tyhmästä nimestään huolimatta varsin juomakelpoinen olut. Ensivaikutelma saattaa tuntua hieman laimealta, mutta suosittelenkin, että Safari on isojen hörpsyjen olut.

Safari: 9-/10
Yleisilme: ruma tölkki
Ruoka: kaikki liharuuat
Hinta: 1e/tölkki

***

Castle Lite, 0,33l, 4%

Safarin jälkeen nautittuna Castle Lite on pelkkää vettä. Haju on olutmainen, mutta ensimaku on vähän vetinen, eikä lainkaan niin maltainen kuin Safari. Pienissä hörpsyissä olut ei maistu niin vahvasti, mutta kun ottaa suun täydeltä Castle Liteä, niin tujakkuus löytyy sieltä.

Erityispisteitä Castle Lite saa tölkistä, jossa hopea kertoo väri myös kuluttajalle alkoholin määrän. Liten isoveli, eli pelkkä Castle, on kiedottu kultaiseen tölkkiin. Ero näiden kahden välillä on juuri prosentti.

Maultaan Castle Lite on ehkä hieman laimea. Erityispiirteenä mainittakoon, et oluesta puuttuu kokonaan mallas ja humala. Niinpä se toimiikin juuri kevyempien ruokien kanssa. Ehkä parhaiten jopa yksinään.

Makuun kuitenkin tottuu yllättävän nopeasti, ja verrattuna muihin oluisiin, niin Castle Litea voi maksimissaan juoda enemmän kuin muita arvosteltavia oluita. Ehkä noin 14 tölkkiä iltaa kohden.

Se ei humalluta samalla tavalla kuin Safari, ja tarkempi tutkiminen puhuu myös sen puolesta, että se on kalorimäärältään pienempi kuin muun muassa jo mainittu Safari.

Maku paranee juodessa, ja hörppyjen mukana suun täyttää myös oluen ominaismaku. Castle Lite onkin ehkä helpointa juotavaa kaikista jo mainituista.

Castle Lite: 8-/10
Yleisilme: kevyt kesäjuoma
Ruoka: kevyet liharuuat, kasvikset, salaatit
Hinta: 1e/tölkki

VINKKI: Tansaniassa Lite/Light ei tarkoita varsinaisesti samaa kuin Suomessa, eli että juoma olisi kalorimäärältään kevyempi tai sokeriton. Kyseinen merkintä tarkoittaa lisäksi alkoholin prosenttimäärää ja sitä, että se on normaalia pienempi. Riippuu tuotteesta ja valmistajasta, mutta perusnyrkkisääntö on se, että kyseinen merkintä tarkoittaa lähinnä pienempää prosenttimäärää.

VINKKI: Muista aina, että humalassa liikkuminen on vaarallista kehitysmaissa. Ystävälliset ja englantia puhuvat henkilöt eivät välttämättä ole kiinnostuneita oikeasti suomalaisesta kulttuurista, kielestä tai Helsingin asukasluvusta. Pimeällä liikkuminen ja outoon seuraan liittyminen humalassa on vaarallista! Paras tapa välttää ryöstö tai uhkaava tilanne on yksinkertaisesti, ehkä jopa valitettavasti, pidättäytyä alkoholinkäytöstä varsinkin jos ei tunne aluetta. Hotellien baarit ovat yleisesti turvallisia, mutta erityisesti isoissa kaupungeissa pienes hyväs hönös täynnä intoa ei kannata lähteä tutkimaan Dar Es Salaamin kortteleita.

Älä koskaan juo mitään alkoholituotetta, jonka joku outo henkilö sinulle tarjoaa. Paikallinen viina on nimeltään Konyagi, jota myydään muovipakkauksessa. Jos haluat ottaa terävän, niin tee se mielummin hotellissa. Alkoholin laatua ja esimerkiksi prosenttimäärää ei tarkkailla, ja vastaan saattaa tulla myös pimeää viinaa. Se mitä paikalliset juo, ei välttämättä ole se, mitä juuri sinun kannattaa juoda.

Kannattaa muistaa se, että uskonto kieltää monilta paikallisilta alkoholin käytön, joten siinä missä itse olet pienessä tuuterissa kysymässä neuvoa paikalliselta, niin tämä on selvin päin. Valitettavasti paikalliset osaavat myös hyödyntää tilanteen.

-P

LINKIT:

ILMAINEN SÄHKÖPOSTIPALVELU

Ja edelleen se sama linkki:

PURILAISEN MARSSI FACES KATO

Tony's Lawns Hotel, Lushoto, 31.8.2013

Tony's Lawns, Lushoto

Tony on vanha mies, jolle on iän myötä tullut pientä tanakkaa keskivartalo-otetta, punainen nenä, vieras englanninkielinen aksentti, UGGit aina jalassa, usein päivän likaamat vaatteet ja oma hotelli. Ei mikään turha vanha ukkeli. Tietolähteistä riippuen Tonyn alkuperäinen kotimaa sijoittuu Kreikkaan tai Kyprokselle, mutta tie on nähtävästi tuonut jossain kohtaan Tonden Lushotoon, jonne tämä on perustanut omaa nimeään kantavan majoituskeskuksen – Tony’s Lawns Hotel.

Hotellin edusta näyttää vähän Tonylta itseltään, mutta älkää antako sen hämätä. Sisältä löytyy ruokasalia isommalle porukalle, lämminhenkinen TV-huone ja erillinen brittihenkinen pub. Terassi on iso ja ruokailu onnistuu myös ulkotiloissa.

Sijainti on mitä loistavin. Hotelli on rakennettu pienen mäen päälle, joka jää salakavalasti metsikön keskelle. Kuitenkin päätie (Lushoto-Mombo) menee noin 150m päästä ja keskustaan on matkaa noin 500m. Puut ja metsikkö kuitenkin eristää Tony’s Lawnsin omaksi maailmaksi, eikä liikenne esimerkiksi aiheuta mitään meluhaittoja.

Kaiken lisäksi Tony tarjoaa alueen ainoana henkilönä mahdollisuuden pelata minigolfia pihallaan. Hotelli on niin mukava, että eräs britti asuu siellä vakituisesti ja käy töissä Lawnsilta käsin. Mutta miten se ruokapuoli sitten?

Valitsin ruuakseni yllättäen hampurilaisen juustolla ja ranskalaiset. Bonuksena annoksen yhteydessä tarjoillaan myös vaihteleva salaatti, joka tällä kertaa oli vihreää salaattia.

En tiedä mistä Tony tiluksilleen kantaa tavaraa, mutta esimerkiksi pihvi on kerta toisensa jälkeen parempi hampurilaispihvi kuin missään muualla. Juusto ei ole mitä tahansa huttua, vaan ehtaa cheddaria ja lihassa on makua. Hampurilaisen välissä on majoneesia ja kurkkua, joka riittää siihen, että makunystyrät saavat kaipaamansa manikyyrin. Ruuan lisäksi pöytiin toimitetaan erilaisia lisukkeita, kuten ketsuppia, sinappia, chiliketsuppia ja jopa soijakastiketta.

Tony ei petä ikinä. Kun lähdetään jo siitä, että sämpylä on vieraillut grillissä ennen lautaselle putoamista, niin Lawns vie pisteet himaan. Ruokajuomaksi valitsin kylmän Kilimanjaro-oluen, joka kruunasi annoksen. Hinta on selvästi normaalia tasoa korkeampi. Hampurilainen ranskalaisilla maksoi noin 5,50euroa ja oluelle tuli yllättävän kova 2euron hinta. Juomalasku kasvaakin nopeasti ruokalaskua korkeammaksi, ja paikallisessa rahassa jopa kymmeniin tuhansiin shillingeihin.

Mutta ei tässä vielä kaikki, vaan Tony puhuu myös suomea. Tony osaa sanoa ”yksi”, ”kaksi” ja ”olut”. Tontsan mestoilla työskentelee oikein mukava Dada baarin puolella, joka soittaa tarvittaessa autollisen (harvinaista herkkua) taksin. Pubista saa ostettua eri makuisia Pringles-purkkeja ja tupakoijille tiedoksi, niin Lawns on ehkä ainoa alueen ravintola, jossa myydään Camel-savukkeita. Televisiosta näkyy kansainvälisiä urheilukanavia ja pihamaata vartioi puolen vuoden ikäinen mäyräkoira. Tonde ei myöskään pihtaile, vaan myy olutta baarista myös ulos.

VINKKI: Mikäli olet tulossa Tansaniaan, niin muista, että lasi on täällä jostain syystä todella arvokasta. Näin ollen kaupat, kahvilat, ravintolat ja pubit vaativat sinua palauttamaan pullon aina takaisin. Tämä koskee myös ulosmyytyjä oluita, eli tyhjät pullot pitää palauttaa takaisin.

Ostin kotiin vielä kolme mallasjuomaa ja taksi pudotti meidät kohtuulliseen 5euron hintaan takaisin omille tiluksille. Ainoa takaisku oli seuraavana päivänä urakoitu pullonpalautusreissu jalan. Matkaa edestakaisin kertyy yhteensä 12km, mutta sen kärsii mielellään.

Tony’s Lawns: 9+/10
Annos: hampurilainen ranskalaisilla ja salaatilla
Juoma: Kilimanjaro-olut
Hinta: n. 7,50eur

Oikeasti me ei tiedetä onko se henkilö Tony itse vai kuka, mutta mukava äijänkäppyrä joka tapauksessa.

-P

LINKIT:

Älkää antako myöskään Tonilandian nettisivujen huijata:

TONY'S LAWNS HOTEL

Tällä hetkellä Itä-Afrikkaa viihdyttää Paleface. Oli suuntaamassa kohti Dar Es Salaamiin ensi viikolla, ja jotain spessua on siellä tiedossa. Tämmöinen viesti tuli Darista. Kuttuin kahville, mutta taitaa maantieteellinen sijainti olla sen verran hankala, että jää toiseen kertaan:

PALEFACE

Muistakaa myös tämä:

PM + FB