Mystinen Ugali

Tarina alkaa siitä, että tein tänään pitkää päivää toimistolla, joka sattumalta sijaitsee koululaitoksen tiloissa. Tällä hetkellä oppilaat ovat jo joululomalla, joten koululla ei sinänsä ole mitään järjestettyä toimintaa tai henkilökuntaa. Käytännössä katsoen tällä viikolla ainoastaan keittiöhenkilökunnan edustajat ovat siivonneet koulun pihaa.

Valitin työkaverille, että alkaa nälkä vähän kurnia vatsaa ja työkaverini halusi auttaa miestä mäessä. Joululomasta johtuen koululla ei tietenkään ole ruokaa tarjolla automaattisesti, mutta ystäväni päätti järjestää minulle jotain syötävää.

Ensin minulle tarjoiltiin kuumaa vettä, johon sekoitin Africafen jauhepussin, mutta yllätys oli suuri kun tuntia myöhemmin minulle tuotiin lautanen eteen. Ja mitä sieltä paljastui?

Enemmän kuin kerran olen kuullut kysyttävän, että mitä se ”ugali” käytännössä on? No voin kertoa, että se on tuo kuvassa oleva valkoinen massa, joka etäisesti muistuttaa perunamuusia. Koko Itä-Afrikan suurinta herkkua ja todennäköisesti eniten syödyin ruokalaji.

Ugali valmistetaan maissista, ja kai sitä voi kutsua tavallaan maissipuuroksi. Valmistusvaiheessa sitä kuitenkin veivataan niin pitkään, että lopputuloksena on tahnamainen mössö. Missään tapauksessa kyseessä ei ole mitään velliä tai kaurapuuroa, vaan jotain juuri perunamuusin ja puuron väliltä.

Ja minkälainen makuelämys on kyseessä? Aivan tautisen paha. Ugali ei maistu käytännössä millekään ja yksistään sitä ei Länsimaan Markku saa lautasellista kurkusta alas. Sen verran sitkeästä ja mauttomasta muusista on kysymys.

Annoksen kylkeen laitettu perinteinen tansanialainen salaatti maistuu niin ikään todella omituiselle. Kyseessä on juuri jo mainittua mautonta, ehkä hiukan levämäistä salaattia, joka oli kuitenkin tänään omiaan saattamaan lautasellinen ugalia kurkusta alas.

Olen todella pahoillani, mutta en voi sietää tätä ruokaa. Se on kuin nielisi mohkuraista ilmaa, jossa on jotain karheaa mukana.

VINKKI: Ugali on kuitenkin perinneruokaa, joten jos sinut on esimerkiksi kutsuttu paikalliseen kotiin syömään, ja siellä tarjoillaan ugalia, niin on erittäin epäkohteliasta kieltäytyä siitä. Paikallisille usein riittää se, että otat edes vähän, mutta missään nimessä älä kieltäydy kokonaan.

VINKKI: Mikäli haluat kieltäytyä jostain perinneruuasta jo pelkästään sen maun takia, niin kannattaa aina vedota vatsaan. Paikalliset tietävät, etteivät länsimaiset vatsat välttämättä kestä paikallisia ruokia, joten voit aina vedota siihen. Todennäköisesti kaikki tietävät, että kyseessä on tekosyy, mutta se on silti kohteliaampaa kuin kieltäytyminen.

Mutta pakko oli tänään vetää koko setti ugalia naamariin, jotta jaksoi tehdä vielä iltapäivän verran töitä. Ja pakkohan se oli kiittää ja kumartaa kaveria, joka taikoi tyhjästä edes jotain syötävää. Jo pelkästään kokemuksen takia kannattaa ehdottomasti maistaa, että miten mautonta ruoka voi parhaimmillaan olla.

Työpaikka: 5,5/10
Annos: Ugalia + salaatti
Juoma: Africafe (instantkahvi)
Hinta: Vastapalvelus

-P

LINKIT:

Ugalin valmistusohje:

UGALI

TUPLA-ARVIO! Tumaini Hostel & SEKOMU

Joulukuun kunniaksi eetteriin pulpahtaa nyt tupla-arvio, kun kaksi kieltämättä toisistaan vahvasti poikkeavaa ravintolaa joutui tulikokeeseen.

Tumaini Hostel, Lushoto, 1.12.13

Kun viime helmikuussa saavuimme ensimmäisen kerran tutustumaan Lushotoon, niin meille oli järjestetty majoitus tässä kyseisessä hotellissa. Valitettavasti.

Ensiksikin, jottei tunnelma pääse kohoamaan liian korkealla, niin ympäri pihaa on asetettu kylttejä ilmoittamaan ”No smoking / No alcohol”. Hotellin ravintolasta onnistuin tilaamaan kaksi kertaa mautonta ruokaa, jonka valmistukseen upposi luvattoman kauan.

Näin ollen ilmoitin puolisolleni, että kun täältä pääsen pois, niin en aio ikinä vierailla tässä rakennuksessa.

Nyt vajaa vuosi myöhemmin olen huomannut, että piipahdan säännöllisen epäsäännöllisesti kyseisessä ravintolassa. En tiedä mistä syystä, mutta annoin taannoin Tumainin keittiölle yhden mahdollisuuden.

Pohdimme jokin aika sitten vaimon kanssa, että missä vaiheessa sitä on muuttunut tansanialaiseksi. On asioita, joita olemme omaksuneet ympäröivästä kulttuurista. Esimerkiksi sen, ettei tunnin odottaminen ravintolassa ole millään tapaa ylitsepääsemätön kokemus.

Mauttomuuteen on tottunut jo ajat sitten. Siksipä Tumainin pettymyksiä täynnä oleva mikropizzan kokoinen kokoelma erilaisia asioita maistuu ”ihan ookoolta”.

Pizzaan tulee kanaa, maissia, tomaattia, herkkusieniä ja jonkinlainen kastike pohjalle ja juustoraastetta. Makua tässä kokonaisuudessa ei ole nimeksikään, mutta se on silti ihan syötävä ja mukava vaihtoehto lounaalle.

Hintatasoltaan Tumaini on lompakkoystävällinen. Kyseessähän on myös todellisuudessa ravintola, joka ei tarjoile alkoholia, joten juomaksi kelpasivat kylmä Pepsi ja pieni vesi. Juomat ovat käytännössä puoli-ilmaisia ja femma riittää.

VINKKI: Paikalliset pikkusuolaiset kuten chapatileipä tai sambusat ovat järjestäen todella halpoja, joten kannattaa ottaa tilauksen alle joku pieni hiukopala, jolloin odotus ei tunnu niin karmivan pitkältä.

Laitoin pizzan tilaukseen ja tilasin chapatileivän alkupalaksi. Chapatia ei käytännössä voi valmistaa väärin, joten tälläkin kertaa sain ensihätään varsin maittavan välipalan.

Itse pizza nyt ei ollut kummoinen. Ihan syötävä ja nälkä lähti.

Mutta mikäli matkasuunnitelmiisi kuuluu Lushotossa pyörähtäminen, niin valitse mikä tahansa muu hotelli. 

Esimerkiksi tämä:

TONDELANDIA

Tämä jo sen takia, että vaikka hinta on huokea, niin kyllä turisti saa nauttia pari bissee ja vetää vähän paremman keittiön antimia naamariin. Jos haluat edullisen lounaan, eikä laatuvaatimuksesi ole älyttömän korkealla, niin kannattaa ainakin käydä kokeilemassa.

Tumaini Hostel: 7-/10
Annos: Tumaini Pizza (+ chapatileipä alkupalaksi)
Juoma: Pepsi + pieni vesi
Hinta: n. 4,75eur

***

SEKOMU, Magamba/Lushoto, 25.11.13

Sekomun yliopisto on Lushoton koulumaailman ylpeys. Se on niin moderni instituutio kuin tässä kontekstissa voi olla. On valtavia luentosaleja, teknologiaa, piha ja ympäristö on hyvin hoidettu ja kaikki on vähän paremmin kuin muualla Lushotossa.

Teen yliopistolla muutamia opetusjuttuja ja vietän viikottain aikaa kampuksella. Tästä johtuen myös yliopiston ruokala on tullut varsin tutuksi.

Kouluruokaspesiaali on tulossa myöhemmin, mutta tällä kertaa käsittelen Sekomun cafeteriaa yhtenä ravintolana muiden joukossa. Tämä myös siksi, että yliopisto on ihan miellyttävä kohde, jossa kannattaa ehdottomasti vierailla, jos joskus tänne eksyy.

Tarjolla on erittäin perinteisiä tansanialaisia ruokia. Kattavasta listasta voi kukin valita haluamansa kokonaisuuden, jonka hinta jää niin matalaksi, ettei siitä voi edes puhua.

Vastaavan annoksen saa tilattua mistä tahansa tavan ravintolasta, jossa paikalliset käyvät syömässä. 

Tavallaan Tansaniassa on kahdenlaisia ravintoloita, niitä joiden menu on suunnattu turisteille erilaisine burgereineen, ja niihin joissa tarjoillaan käytännössä yhtä ja samaa annosta. Yleisesti suosittelen valitsemaan ravintolan, jossa on asiakkaina valkoihoisia, mutta ajan kanssa oppii syömään myös paikallista ruokaa.

Joka tapauksessa siis yliopistolla tarjoillaan tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa, jossa valittavana on riisi, erilainen riisi, muutama kastikevaihtoehto, pari palaa mitä tahansa lihaa ja outoa salaattia. Salaatti on jotain näiden omaa tuotosta, joka ei maistu juuri miltään. Ehkä ensimmäiseksi mieleen tulee levä.

Mutta ymmärrettävistä syistä, niin tansanialaiset osaavat valmistaa omia ruokalajejaan paremmin kuin esimerkiksi hampurilaisen. Siksipä Sekomun ateria on ihan mukiinmenevä, ja sillä pärjää pitkälle iltapäivään.

Valitsin tällä kertaa tavallista riisiä, mutta itse suosittelen pilauta, jos sitä on vain tarjolla.

VINKKI: Pilau on maustettu riisiruoka, jota paikalliset syövät lähinnä juhlissa. Riisi maustetaan ja sekaan heitetään esimerkiksi lihaa tai kanaa. Mikäli kyseessä on todella isot kemut, niin pilaun sekaan saatetaan lisätä vielä perunaa, joka on tavallaan kruunu. Itse en perunasta hirveästi välitä, kun puhutaan pilausta. Ehdottomasti maistamisen arvoinen.

Yliopiston ruokala ei ole mikään maailman päräyttävin keittiö, mutta sieltä saa todella terveellisen ja ravitsevan annoksen, joka on myös syötävää.

Mutta aivan ehdoton kruunu on tuoremehu! Todennäköisesti se valmistetaan itse tuoreista hedelmistä, enkä ole eläissäni juonut yhtä ihanaa mehua. Mehun koostumus vaihtelee päivittäin ja tällä kertaa tarjolla oli maailman parasta appelsiinimehua. Aivan ehdoton juttu!

Hirveästi ei KELAn ateriatukikortteja kysellä, joten käytännössä ruokalaan voi astella vain sisälle. 

Tansaniassa on hauska kulttuuri siinä, että oli kyseessä mikä tahansa instituutio, lääkäri, apteekki tai esimerkiksi tässä tapauksessa yliopisto, niin siellä on tuhoton määrä työntekijöitä.

Jokainen työntekijä hoitaa tälle annettua tehtävää ja vain ja ainostaan sitä tehtävää. Näin ollen esimerkiksi yliopiston ruokalassa joudut maksamaan ensin yhdelle henkilölle, joka kirjoittaa pienen lappusen, joka viedään ruokalinjan päässä olevalle henkilölle, joka lukee tilauksen seuraavalle henkilölle, joka kerää ruuan lautaselle.

Rohkea rokan syö, joten ei muuta kuin rohkeasti maistamaan paikallisia antimia niin ikään. Usein kohtaa pettymyksiä, mutta ei aina. Useammin pettymys tulee vastaan, kun kokille annetaan liian vaikea ruoka valmistettavaksi. Esimerkiksi jauhelihakastike.

SEKOMU: 8-/10
Annos: Riisi, kastike, kolme palaa lihaa, papukastike ja salaatti
Juoma: Tuoremehu (maailman parasta)
Hinta: 0,75e

-P

LINKIT:

Mikäli yliopistoura kiinnostaa tai mietit vaihtarimeininkiä, niin kyseinen oppilaitos on esimerkiksi ainoa laatuaan Tansaniassa, jossa järjestetään maisteriohjelma erityispedagogiikassa.

SEKOMU (Sebastian Kolowa Memorial University)

SUURI SUOMI-EXTRA! OSA 2

Palataanpa vielä hetkeksi kotimaisten ravintoloiden pariin. Tässä kävi hiukan hassusti, että Suomi-extran jälkimmäinen osa tulee vasta nyt eetteriin, mutta ei anneta sen häiritä. Jatketaan siitä, mhin edellinen extra jäi!

Ensimmäinen osa päättyi siihen, että matkustin junalla Suomen Ateenaan. Tämä Keski-Suomen ylpeydenaihe, nimeltään Jyväskylä, toimi kuusi vuotta kotikaupunkina, ja tänne palaaminen on aina yhtä miellyttävää. Ravintolatarjonta on kehittynyt vuosien varrella, mutta tietyt klassikot pitävät paikkansa ja maineensa yllä.

*** JALO, JYVÄSKYLÄ, 25.9.13 ***

Jyväskylän rockskene koki merkittävän menetyksen vuonna 2007, kun legendaarinen Bar 68 sulki ovensa. Vuosia myöhemmin avattiin uusi samaa linjaa noudattava Musta Kynnys, josta nopeasti tuli jokaisen musiikin kanssa vähänkään työskentelevän henkilön kohtauspiste.

Mustan Kynnyksen menu on hyvin nestepitoinen, joten jos nälkä yllättää, niin tien toiselta puolelta löytyy pramea hotelliravintola Jalo.

Jalo ei ole kuitenkaan hienosta ulkomuodostaan huolimatta mikään ylihintainen ravintola. Menu on kattava, mutta ei ylitsepääsemätön ja tunnelma on hiukan maltillisempi kuin vastapäätä sijaitsevassa anniskeluravintolassa.

Hampurilaisateria koostui perushampurilaisesta ja ranskalaisista, mutta yllättäen salaatti oli jätetty kokonaan pois. Sen tilalla oli yksi siivu suolakurkkua, joka kylläkin teki tehtävänsä.

Hampurilaisen pihvi on melkoinen suhteessa sämpylään. Valitettavasti itse sämpylä jääkin aika kuivaksi lisukkeeksi, joka ei tue pihviä tarpeeksi, jotta annos ylittäisi laadultaan keskimääräisen hampurilaisaterian. 

Annoskoko on ihan sopiva, se ei ole liian iso eikä liian pieni.

Kuitenkin käyttäisin hiukan aikaa ja resursseja saamaan hampurilaiseen hiukan makua lisää. Kokemuksena 

Jalo ei ollut mikään pettymys, mutta nyt puhutaan varsin keskitason ravintolasta.

Miinusta tuo varsin hämärä ruokailutila.

JALO: 7/10
ANNOS: Hampurilainen ranskalaisilla
JUOMA: Olut
HINTA: n. 15eur

*** ALI BABA, JYVÄSKYLÄ, 27.9.13 ***

Aloin pohtia, että onko kuitenkin niin, että pizza on usein kokemuksena hampurilaista parempi. Tätä varten astelin maineeltaan Jyväskylän yhteen kehutuimpaan pizzeriaan Ali Babaan, jonka kanta-asiakas taannoin olin.

Pizzatarjontakeskustelu sosiaalisessa mediassa puhuisi sen puolesta, että Ali Baba on onnistunut pitämään laatua yllä. Enkä voi kieltää, etteikö myös omat odotukset olleet suhteellisen korkealla.

Päädyin valitsemaan omavalintaisen pizzan, jonka täytteeksi valitsin jauhelihan, sipulin, aurajuuston ja chilikastikkeen.

Suomalaisessa pizzakulttuurissa on vaalittu edelleen pizzan runsasta kokoa, mikä on loistava juttu. Kunhan täytevalinta osuu oikeaan. Pizza on siinä mielessä hankala arvioitava ruokalaji, koska sehän perustuu asiakkaan omiin valintoihin. Tällä kertaa joudun valitettavasti myöntämään, että täytevalintani ei osunut ja uponnut aivan toivotulla tavalla.

Huonoista kokemuksista huolimatta päädyin valitsemaan yhdeksi täytteeksi jauhelihan, joka on aina erittäin vaarallinen täyte. Tämä sen takia, että hyvin harvoissa pizzapaikoissa jauheliha olisi tarpeeksi maustettua.

Chilikastike peitti jauhelihan vähäisenkin maun ja lätty maistui lähinnä oudolle leivälle, jossa on ripaus BBQ henkeä mukana.

Valitettava takaisku, mutta oikeilla täytevalinnoilla uskallan väittää, että Ali Baba on edelleen suositusten arvoinen ravintola. Tässä tapauksessa en voi muuta kuin syyttää itseäni.

ALI BABA: 7/10
ANNOS: PIZZA (jauheliha, sipuli, aurajuusto, chilikastike)
JUOMA: Coca-cola
HINTA: alle 10e

*** GRILLI 21, JYVÄSKYLÄ, 27.9.13 ***

Jatketaan klassikkolinjalla. Jokainen, joka on asunut Jyväskylässä, on varmasti vieraillut tässä kaupungin sisäisessä grilliketjussa. Grilli 21 löytyy ainakin kahdesta, ellei jopa kolmesta eri sijainnista Jyväskylän keskustassa.

Grillillä kävi pieni aksidentti väsyneen myyjän kanssa, mutta ei puututa siihen. Puhutaan siis ruuasta. Hampurilaisia on tarjolla useita ja ruoka on perinteistä grilliruokaa. Tämä on aivan valtavan ihanaa vaihtelua siihen, että joutuisi syömään koko ajan tehdassämpylää.

Valitsin listalta mielestäni isoimman hampurilaisen, joka osoittautui ässäksi. Välissä on täytettä ja kastiketta siinä määrin, ettei se jätä kyllä ketään kylmäksi. Hampurilaisella on kokoa ja makukin on kohdallaan.

Täytettä tosin on jo siinä määrin, ettei hampurilaista pysty syömään sotkematta vaatteitaan ja käsiään. Paras tapa onkin kuljettaa hampurilainen kotiinsa ja nauttia se turvallisesti lautaselta haarukkaa ja veistä käyttäen.

Ravintolahampurilainen on ravintolahampurilainen ja grillihampurilainen on grillihampurilainen. Siinä on niin sanotusti vissi ero. On jotenkin hankala kuvitella, että voisin viedä esimerkiksi kauniin leidin treffeille grillille, kun taas se voisi olla täysin mahdollista niin, että nautit hampurilaisen ravintolaympäristössä.

Miksi grilli ei voisi toimia treffipaikkanakin, mutta sanotaanko, että näiden paikkojen välillä vallitsee valtava 

funktioero. Silti pidän yleisesti grilliruuasta ja siitä, että hampurilaisiin panostetaan ravintolaversiota enemmän.

GRILLI 21: 9/10
ANNOS: Hampurilainen
JUOMA: oli juotu jo
HINTA: alle 10e

*** VELJEKSET KESKINEN, TUURI, 28.9.13 ***

Matka jatkui Jyväskylästä kotikontuja kohti ja perinteitä kunnioittaen vanhempani odottivat minua Tuurin rautatie... Rautatiekatoksessa. Tässä on helppo suunnata suoraan Vesan taikamaailmaan, josta yllättäen löytyy ravintolaa joka lähtöön.

Keskiseltä löytyy kaikkea mahdollista, joka on brändätty Vesan logon alle. En muista mikä onnenpotku tämä hampurilaisravintola oli nimeltään, mutta ajatus on sama kuin pikaruokaketjuilla. Hampurilainen, ranskalaiset ja juoma.

Ihmiset jostain syystä aina kokevat Veljekset Keskisen jotenkin nolona paikkana. Liekö kyseessä se, että se yhdistetään Vesa Keskisen persoonaan ja ennen kaikkea mediapersoonaan, johon kuuluu vähän viinin lipitystä, afrikkalaisia naisia ja hiukan tahatonta koomisuutta.

Omasta mielestäni taas jos unohdetaan Vesa henkilönä, niin Veljekset Keskinen on mahtava kauppakeskus. Se sijaitsee lähellä lapsuuden kotiani ja kesämökkiämme ja vähintään kerran vuodessa on käytävä Keskisen kauppakeskuksessa.

Ja kun otetaan huomioon, että Vesa tekee kaiken samalla tavalla kuin muutkin, mutta lyö siihen päälle pari lisätekijää, niin miksi en nauttisi? Esimerkiksi fakta on se, että hampurilaisateria on huomattavasti kilpailijoitaan isompia.

Okei, annoskoko on tässä tapauksessa ehkä jo vähän liiankin tuhti, sillä ranskalaismeri valtaa koko tarjottimen.

Entäpä hampurilainen? Hampurilaisen väliin on upotettu erilaisia lisukkeita aina kinkkumakkarasta lähtien ja oikeasti! Ihan oikeasti! Se maistuu hyvälle! Veljekset Keskisen hampurilaisravintola pesee minkä tahansa McDonald’sin tai Hesburgerin!

Minä pidän Keskisen kauppapataljoonasta ja ai että, kuinka maistan jo nyt suussani, kun keväällä olisi tarkoitus suunnata jälleen kotikonnuille lomailemaan.

VELJEKSET KESKINEN: 9+/10
ANNOS: Megajumbocombo
JUOMA: Cola
HINTA: noin 10e

*** HERMANNIN KARTANO, KALAKOSKI / SEINÄJOKI, 28.9.13 ***

Mutta jos Veljekset Keskinen päräytti ihan hyvällä onnistumisprosentilla hampurilaisateriaa meikäläisen kouraan, niin ylivoimaisesta voittajasta ei ole mitään epäilystä.

Kiertueeni päättyi lopulta kotiini, jossa odotti äitini valmistama lasagne. Sen resepti on salainen, jonka vain äitini tietää. Se näyttää päällepäin tavalliselta lasagnelta, mutta maistuu taivaalliselle. En tiedä onko kyseessä aurajuusto vai mikä, mutta juuri tällä reseptillä valmistettuna siihen tulee joku ominaismaku, joka tekee siitä maailman parhaan ruuan.

Tässä vaiheessa tosin lasagnen puolesta puhui jo viikon kestänyt burgeridieetti, joten vaihtelu oli jo hiljalleen paikallaan.

Mutta se ei laske tämän annoksen arvoa, koska olen syönyt tätä lasagnea jokaisessa elämänvaiheessa, erilaisissa fyysisissä olotiloissa, sitä on toimitettu jopa folioastioissa Helsinkiin ja se maistuu aina yhtä hyvälle.

Ei voi kuin nauttia!

HERMANNIN KARTANO: 10/10
ANNOS: Äidin tekemä lasagne
JUOMA: Vesi
HINTA: 972eur*

*hinta laskettu matkakustannuksina Kilimanjaro-Nairobi-Amsterdam-Helsinki-Jyväskylä-Tuuri-Peräseinäjoki.

-P

Picasso Cafe, Arusha, 27.10.13

Rakkaat lukijat! On tullut aika laittaa jälleen yhden ravintolan henkilökunta tulikokeeseen. Satuin olemaan työasioilla Arushassa lokakuun lopussa ja asustelin etiopialaisessa hotellissa, joten ei ollut mikään ihme, että Purilaisen marssin vaativa ruokakriitikko, minä, asteli hotellin viereiseen ravintola-kahvilaan Picassoon.

Okei, dramaattisen alun jälkeen voin myöntää, että Picasso on yksi  suosikkiravintoloista. Ensinnäkin se sijaitsee hyvällä paikalla. Se on keskustan ulkopuolella Njiro-kauppakeskukseen johtavan tien varrella, ja jo mainitun edullisen etiopialaisen hotellin naapurissa.

Picasson omistaa intialainen vanhempi mies, jonka todennäköisesti sukulaispoika toimii oikeana kätenä. Tämä kaksikko pitää niin tiukkaa kuria ja järjestystä, ettei Picassossa ole todellakaan varaa virheisiin. 

Tavallaan näin kun on jo päässyt hiukan sisälle Itä-Afrikkalaista sielunmaisemaa, niin osaan arvostaa pelkkään pelkoon nojaavaa johtamistyyliä. Se on todellinen laaduntae.

Ja näin kävi jälleen kerran, että työnpaikat saivat pitää työntekijänsä ja ruoka oli enemmän kuin onnistunut. 

Picasso on kuuluisa hyvästä keittiöstään ja täydet pisteet putoavat tälläkin kertaa. Äkkiseltään näyttäisi, että hampurilaisen välissä oleva juusto saattaisi maistua hikiseltä tai kalkkiselta johtuen kuivasta ulkonäöstään. Totuus on kuitenkin se, että se maistuu taivaalliselle kuten koko hampurilainen.

Ainoa miinus on annokseen kuuluvat kuivat ranskalaiset, joiden kyytipojaksi kannattaa ottaa aina majoneesia. Salaatti on hyvä lisä, mutta sitä on turhan pieni määrä.

Nämä pikkuseikat ovat kuitenkin vain pisaroita meressä, kun murean hampurilaispihvin täydellinen koostumus täyttää makunystyrät.

Picasson hienous ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan hampurilaisateriaan, vaan kyseinen ravintola myy kuuleman mukaan ihan käyttökelpoisia sushiannoksia, kiviuunissa valmistettua erittäin hyvää pizzaa, erilaisia leivoksia ja muun muassa juustokakkua sekä erittäin maittavia aamupala-annoksia, joiden sisältö pitää nälän pitkään poissa.

Todella hyvä kahvilaravintola, jota suosittelen erittäin lämpimästi kaikille Arushassa liikkuville.

Picasso Cafe: 9-/10
Annos: Juustohampurilainen ranskalaisilla
Juoma: Vesi
Hinta: n. 6eur

-P

LINKIT:

Picasso Cafen kotisivut:

PICASSO CAFE

Ja Purilaisen Marssin omat FB-sivustot:

PURILAISEN MARSSI SYDÄN FB

SUURI SUOMI-EXTRA! OSA 1

Heräsin viikko sitten lauantaiaamuun Kilimanjaron kansainvälisen lentokentän välittömästä läheisyydestä neljältä aamulla. Varsinainen Kilimanjaron huippu näkyi hetkeä myöhemmin enää lentokoneen ikkunasta, ja 20 tuntia myöhemmin astuin Helsinki-Vantaalle.

Kahden viikon aktiivilomani koitti viimein ja tarkoitukseni on sukeltaa nyt suomalaiseen kulinaristiseen maailmaan. Tiedossa on joukko miniarvioita laidasta laitaan, ja mukana on rimanalituksia, positiivisia onnistumisia ja ylivoimainen voittaja.

Pahaa-aavistamattomat suomalaiset keittiöt joutuivat koetukselle, kun asetelin ravintolan ovesta sisään Helsingissä, Jyväskylässä sekä kotikaupungissani Seinäjoella. Ja kuten arvata saattaa, niin jo logistisesti arvostelut alkavat maamme pääkaupungista.

*** GOLDEN RAX, HELSINKI, 22.9.13 ***

”Mitä yhteistä on Golden Raxin tonnikala-, salami- ja kasvispizzalla? Täytteet.”

Golden Rax houkuttelee ulkosuomalaisia ja turisteja tarjoamalla kymmenen euron sopuhintaan täysin luokatonta ruokaa, josta ainoana kotiinviemisenä on vatsakipu. Pizzan tosiaan erottaa toisistaan ainoastaan pizzalautasen edessä olevasta nimikyltistä, mutta muutoin lähinnä ohuella juustokerroksella maustettu lätty jättää pahan maun suuhun.

Lähtökohtainen ajatus kuitenkin varmaan jokaisella on se, että siellä saa syödä niin paljon kuin haluaa. Ja onhan ajatus pizzabuffetista kiehtova näin, kun oma kotiosoite on toisella puolella maailmaa planeettamme köyhimmissä kolkissa.

Salaatti on liian kylmää, lihapullat einestä ja nakit ylirasvaisia. Ainoa osa-alue, joka tässä puljussa saa pisteitä on juomapiste. Jos sinulla on jano ja kymmenen euroa ylimääräistä rahaa, niin suosittelen jättämään sen lautasen siihen tiskille, ota pelkästään muki, valitse ikkunapaikka ja nauti Moskovalta tuoksuvasta monikulttuurisesta ilmapiiristä.

Golden Rax: 5,5/10
Annos: Buffet
Hinta: noin 10eur

*** MCDONALD’S, HELSINKI, 23.9.13 ***

McDonald’s edustaa ehkä enemmän länsimaista yhteiskuntaa kuin mikään muu. Maailman tunnetuin ja kuuluisin logo käsittää niin sanotut kultaiset kaaret, jotka toivottavat asiakkaan tervetulleeksi joka paikassa, joka kaupungissa ja joka maassa. Paitsi Tansaniassa.

Eikä siinä mitään, koska McDonald’sia parempaa aamupalaravintolaa saa etsiä. Jos ei oteta huomioon pientä palkkakonfliktia tuolla Amerikanmaassa, kun kyseisen ravintolan työntekijät ilmoittivat palkan olevan täysin riittämätön peruselämiseen, niin asiakasta ei tässä mekassa riistetä. Päinvastoin! Eurolla irtoaa pikkunälkään kolmen haukun juustohampurilainen ja 6,50eur klassikkoaterioiden todellinen klassikko, Yhdysvaltojen symboli, BigMac ateria.

Elämä kun ylipäätään on joukko erilaisia valintoja, niin BigMac on niistä yksi helpoimmista. Tästä nyt ei voi kirjoittaa paljoakaan. Hampurilainen on maistunut samalta 25 vuotta, joten se maistui myös nyt samalta. Eihän tämä voi olla millään mittarilla, jollei lasketa puolueetonta McDonald’sin omaa tutkimusta, terveellistä. Tosin hampurilainen harvemmin on.

McDonald’s on täysin tyhjä ja mitään sanomaton kokemus. Se ei herätä tunteita, vaan ruoka on tavallaan jo itsessään osoitus eurooppalaisesta kiireisestä elämästä, jossa kokemuksia haetaan extremeharrastuksista. 

Sen sijaan BigMac on meille yhtä tuttu ja automaattinen kuin luottokorttisi tunnusluku. Myyjä oli niin pahalla tuulella, että siitä vähennän pisteen.

McDonald’s: 6,5/10
Annos: BigMac-ateria
Hinta: 6,50eur

*** MORRISON’S, HELSINKI, 23.9.13 ***

Tämä on yksi kuuluisimpia burgerravintoloita Helsingissä, ja usein myös erittäin pidetty. Eikä suosio oli ihan tuulesta temmattu, vaan vielä joitakin vuosia sitten Morrison’sin burgervalikoima oli pettämätön. Sitten tapahtui jotain ja askel askeleelta taso on laskenut kuin pornotähden motivaatio saatuaan klamydian.

Spekulaatiot ja omat tulkintani johtavat siihen suuntaan, että suosio itsessään kääntyi lopulta Morrison’sia itseään vastaan, kun annoksia yritetään toimittaa ennätysajassa asiakkaalle. Valitettavaa.

Kävimme lounasaikaan syömässä, jolloin varsinaisen listan sijaan asiakkaalla on neljä vaihtoehtoa valittavanaan. Päädyin kanahampurilaiseen sienikastikkeella. Ajatuksena kiehtova annos oli kuitenkin jälleen pettymys, kun hampurilaissämpylä on nykyisin niin lötsö. Siitä valuu uskomaton majoneesikerros ja koko sämpylä on kuin märkä hanska.

Ei Morrison’sin ruuassa varsinaisesti mitään varsinaista vikaa ole, kuten vaikkapa naapurinsa Golden Raxin tarjoama vehnäjauhoja suolalla. Mutta ei se silti säväytäkään. Suurin ongelma on sämpylä. Siitä on tullut aikojen saatossa koko annoksen epäonnistuinein osa, jonka pilaa liiallinen majoneesin käyttö. Nyt sen syöminen tuntuu jo ajatuksena etovalta, kun suussasi on kerralla ruokalusikallinen majoneesia.

Morrison’s olisi todella asiakastyytyväisyys kyselyn tarpeessa. Toivottavasti jonain päivänä saamme takaisin vanhan kunnon Morrison’sin, jonka hampurilaiset olivat jokaisen helsinkiläisen mielestä kaupungin oikeasti parhaat. Nyt tuo teksti on ainoastaa luettavissa ikkunasta.

Morrison’s: 6/10
Annos: Kanahampurilainen kermaisella sienikastikkeella
Juoma: Iso kola
Hinta: noin 12eur

*** ANTIOKIA, HELSINKI, 24.9.13 ***

Turkkilainen keittiö on sanana jo koominen, koska koko kaupunki on niin täyteen tykitetty Opera-pizzerioita ja Stadin, Metron ja Hakiksen Kebab koloja, että vähemmästäkin tämän kansanosan keittiötaitojen arvioiminen jää aika hataralle tietopohjalle.

Antiokia onkin aivan mahtava muistutus siitä, että mikä on oikea turkkilainen keittiö. Valitettavasti puhelimestani loppui hönkä ihan viime metreillä, enkä saanut otettua valokuvaa annoksestani, mutta ruoka oli loistavaa!

Kuvia ja menun voi tarkistaa täältä: ANTIOKIA

Tilasimme ensin alkupaloiksi erilaisia juustoja ja levitteitä sisältäneen alkupalalajitelman, joka nautittiin leivän kanssa. Pääateriaksi valitsin turkkilaiset lihapullat, jotka saivat rinnalleen erilaisia vihanneksia sekä riisiä. Lihapullat eivät varsinaisesti olleet olomuodoltaan samoja, mihin olemme tottuneet, vaan kyseessä oli noin viisi tai kuusi palaa lihaa.

Mutta kyseessä ei ollut ainoastaa numeroita määrä lihanpaloja, vaan aivan taivaallisen hyviä perinteisiä turkkilaisia lihapullia. Pallerot nousivat samantien ”Parasta Helsingissä” –listalleni ja Antiokia saa erityisen kunniamaininnan todella onnistuneesta ruuasta. Kun vieläpä jälkiruoka oli kohdallaan ja seurana isoveli, joka maksoi koko lystin, niin en valita.

Antiokia Atabar: 9/10
Annos: Turkkilaiset lihapullat
Juoma: Karhu-olut
Hinta: Isoveli

*** VR, HELSINKI-JYVÄSKYLÄ, 25.9.13 ***

VR on käytännössä ihmisten peruskielessä pelkkä vitsi. Harvemmin kuulee kenenkään kehuvan kyseistä valtion ylläpitämää instanssia muuta kuin ainoastaan sarkasmiin kiedottuna.

”Vain kolme tuntia myöhässä! Hyvä VR!”

Istuin itse Pendolinon vaunuun ja nautiskelin ihanan tasaisesta kyydistä. Mietin, että mihinköhän ihmisten kollektiivinen VR-viha perustuu, eli onko taustalla se fakta, että junissa asiat olisivat jotenkin enemmän perseellään kuin muualla.

Ja tämähän ratkeaa ainoastaan kokeilemalla ja näin ollen siirryin ravintolavaunun puolelle. Kyseinen vaunuhan on junan suosituin nähtävyys ja vieläpä turistihinnoilla. Huomasin pienen tarran liimattuna myyntitiskin vitriinin kulmaan, jossa kehoitettiin ihmisiä ostamaan pikkunälkään hampurilainen. Mainoksen uhrina päädyin kokeilemaan tätä yhdysvaltalaista klassikkoruokaa, joka on levinnyt ympäri maailmaa.

Ranskalaisten puuttuessa kokonaan ravintolavaunusta, niin hampurilainen tarjoiltiin salaatin kera. Ensisilmäyksellä annos oli positiivinen yllätys. Ensimmäisen haukun jälkeen totesin, että se on tavallaan totta, että junissa monet asiat on huonommin kuin muualla. Esimerkiksi tämä uskomattoman pahanmakuinen hampurilainen.

Mikrossa liian kauan lämmitetty hampurilainen oli ehtinyt imea vesihöyryä siinä määrin, että ulkoilmassa yläsämpylä, joka ei oltu ainoastaan voideltu, vaan suorastaan maalattu sinapilla ja ketsupilla, muuttui niin kovaksi, ettei veitsi mennyt siitä läpi.

Ei hampurilainen nyt ihan läpimätä ollut ja söin salaatista tomaatit. Kyllähän se sympaattinen myyjäkin tiesi itsekin, ettei tässä nyt ihan onnistuttu tällä kertaa tämän hampurilaisen lämmittämisessä, mutta annettakoon anteeksi. Jätin annoksen syömättä.

Mutta tavallaan en voi sanoa, että minulle olisi jäänyt mitenkään huono fiilis ravintolavaunusta. Päinvastoin! Mikrohampurilainen kahvilla kustansi reilut kahdeksan euroa, joka oli mielestäni aivan mahtavaa! Koko annos kaikkine juttuineen oli niin pahaa, että se teki tilanteesta todella sympaattisen! Mukavampi paikka ravintolavaunu on käydä kuin Rax! Pisteitä ropisee sympatiasta todella paljon!

VR: 7/10
Annos: Hampurilainen
Juoma: Kahvi
Hinta: noin 8,50eur

-P

Irente View Cliff Lodge, Irente/Lushoto, 14.9.13

Kotikylän ylpeys.

Irente View on ehdottomasti kotikyläni tunnetuin hotelli ja turistikohde, jonka sijainti tekee siitä ainutlaatuisen. Pulju on nimittäin rakennettu kukkulan päälle aivan Usambaran vuoriston reunalle. Hotellin pihalta avautuu näkymä mantereelle ja pudotusta on yli kilometrin verran. 

Kotoani on noin kolme kilometriä matkaa Irente Viewlle, joten kyseessä on sangen tuttu paikka itselleni. Hotelli tarjoaa hyvät puitteet asukkailleen aina matkamuistomyymälästä näköalapaikkaan. Hintatasoltaan Ive on kohtuullinen ja ison aulan yhteydestä löytyy niin baari kuin ruokailupuoli.

Yleisilme antaa asiakkaalle luvan odottaa tansanialaiseen tasoon nähden reippaasti parempaa ruokailukokemusta. Valitettavasti kyseessä on todella nolo ravintola, jonka ainoa valttikortti on upeat maisemat. Keittiö on jopa niin ala-arvoinen, että olen todennut sen olevan ainoastaan vaihtoehto silloin, kun muualle ei jaksa lähteä.

Karvasta pettymystä on nyt pureskeltu kerta toisensa jälkeen. Itse esimerkiksi tilasin taannoin annoksen nimeltä Cheeseburger with chips. Kun lautanen tuotiin viimein eteeni, niin totesin nopeasti, että kyseessä oli siis sämpylä, jonka välissä oli pelkästään juustoa. Ei lainkaan pihviä. Tästä viisastuneena olen nyttemmin tilannut lihapurilaisen, johon olen erikseen pyytänyt juustoa.

Liha voi olla mitä tahansa. On käytännössä täysin tuuripeliä esimerkiksi se, että onko sämpylän välissä pihvi vai esimerkiksi ylijäämälihaa peukalonpään kokoisina paloina. Ruuan valmistukseen käytettävää aikaa on mahdotonta ennustaa ja pahimmillaan olemme odottaneet annoksiamme reippaasti yli kaksi tuntia, joka on toistaiseksi pisin odotusaika (Dragonairesin ruuhkapizzasekoilu Morogorossa saattoi olla hitusen pitempi, mutta siitä ei ole pitävää todistetta), minkä olemme odottaneet ravintolassa.

Kokki pistää parastaan.

Ei anneta näiden takaiskujen kuitenkaan lannistaa, vaan annetaan Iven keittiömestarin näyttää kyntensä vielä kerran. Ja reisillehän se meni. Jostain syystä ravintola ei lämmitä sämpylää, vaan se maistuu usein pullalta, johon on voideltu vähän voita väliin. Tällä kertaa sämpylän välistä löytyi ihan tavallinen pihvi, joka oli positiivinen yllätys, mutta hampurilaisen väliin levitetään todella kirpsakkaa sinappia. Se maistuu etäisesti samalta kuin miltä ripuli haisee.

Kastike, jota todennäköisesti keittiömestari kutsuu nimellä ”talon kastike”, imeytyy myös kurkkuviipaleisiin, jotka ovat nesteytyneitä ja sinappisia. Ranskalaiset olivat puoliraakoja, joiden kanssa on yksinkertaisesti pakko käyttää chiliketsuppia.

Koko annoksesta ei löydy yhtä ainoaa osa-aluetta, jonka valmistaminen voi viedä yli tunnin. Siitä huolimatta ehdimme tilata jo kolmatta kierrosta juomia ennen kuin ruoka toimitettiin syötäväksi. Kyseessä on ehkä ainoa ravintola maailmassa, jossa asiakas saa olla tyytyväinen jo siitä, että loppujen lopuksi tarjoilija tuo annoksen pöytään.

Ainoa asia, jota henkilökunta ei voi yksinkertaisesti mokata, on kylmän oluen toimittaminen asiakkaalle. Siitä huolimatta myös tässä Irente View onnistuu juoksemaan päin korkeushyppypaikan rimaa ponnistamatta kertaakaan. Baarin henkilökunta ei nimittäin täytä kylmäkaappia sitä mukaan, kun asiakkaat tilaavat olutta. Näin ollen jossain vaiheessa on pakko siirtyä lämpimään kaljaan, kun kylmäkaapin hyllyt ammottavat tyhjinä.

Ruokailupuoli on sijoitettu vammaisesti portaiden alle, ja siellä on liikaa pöytiä tilan kokoon nähden, jota on myöskin onnistuttu tiivistämään parilla pylväällä. Se on arkkitehtuurinen taidonnäyte siitä, kuinka sijoittaa ruokailutila ainoaan kohtaan hotellia, jonne ei paista luonnonvalo. Tästä johtuen se on myös uskomattoman kylmä.

Parasta antia. Valitettavasti.

Annos ei onneksi maksa juuri mitään. Lihahampurilainen juustolla ja ranskalaiset maksavat noin 4,50eur ja olut jossain euron ja puolentoista tietämillä. Maisemat on mukavat ja kannattaa siirtyä ehdottomasti ulos syömään, jos sää sen vain sallii.

Mutta koska kyseessä on ravintola, joka sijaitsee kävelymatkan päässä kotiani, niin uskon kyllä joutuvani palaamaan rikospaikalle myös tulevaisuudessa. Maisemat on toki nätit. Siitä pisteet.

Irente View Cliff Lodge: 5,5/10
Annos: hampurilainen ranskalaisilla
Juoma: olut
Hinta: noin 5,50eur

-P

LINKIT:

Irente Viewn omat kotisivut, jotka lupaavat kaikenlaista:

IRENTE VIEW CLIFF LODGE

Ja jälleen muistutus siitä, että suorat linkit ja päivitykset blogeista löytyy suoraan tästä ryhmästä:

PURILAISEN MARSSI & FACEBOOK

EXTRA: Oluet arvostelussa!

Loistavan ruokailukokemuksen kruunaa oikein valittu ruokajuoma. Sen tehtävä on tukea ruoka-annosta. Se on yhtä olennainen osa ruoka-annosta kuin hampurilaisen pihvi. Väärä juoma saattaa pilata koko annoksen.

Näillä sanoilla käyn arvioimaan tänään kaljaa. On ehkä väärin puhua afrikkalaisesta oluesta. Mielummin puhutaan oluesta, jota on saatavilla paikallisista kaupoista. Näin ollen tänään matkaani tarttui neljä eri olutmerkkiä: Redd’s, Baltika, Safari sekä Castle Lite.

VINKKI: Tansaniassa alkoholia on myynnissä ainoastaan harvoissa juomiin erikoistuneissa kaupoissa. Mitään Alko-meininkiä ei ole, vaan yleensä kaupan tunnistaa siitä, että sen ulkopuolella on olutkoreja. Tämä siksi, ettei kauppoja ole nimetty, eikä esimerkiksi olutta saa kaupoista, joissa myydään muuta taloustavaraa.

Tansaniassa on myynnissä useita eri merkkejä, joista ehkä tunnetuimmat lienee Kilimanjaro ja Tusker. 

Valitettavasti näitä myydään Lushotossa ainoastaan pulloissa, ja kuten edellisessä arviossa mainitsin, niin jos ostat esimerkiksi oluen pullossa, niin sinun pitää palauttaa tyhjä pullo takaisin kauppaan. Päätin skipata pullonpalautusreissun ja päädyin siis paikalliseen tölkkivalikoimaan.

Silmäilin netistä oluen maisteluohjeita, mutta pidemmittä puheitta: nyt juodaan olutta!

Premium Redd’s, 0,33l, 4,5%

Redd’s luokitellaan ainakin paikallisessa alkoholikulttuurissa olueksi. Ainakin myyjien mukaan. Tölkistä itsestään ei löydy mitään mainintaa oluesta, joka osittain selittää Redd’sin hedelmäisen maun.

Ensituoksu on todellakin hedelmäinen. Tölkin avatessa kuuluu lupaava sihinä, kun kuplat alkavat poksahdella pintaan. Redd’s on tavallaan jotain oluen, lonkeron ja siiderin välimaastoa. Se ei ole mitään niistä, mutta pääpiirteittäin raikas ja makea alkoholijuoma.

Pieniä hörppyjä otettaessa Redd’s on aikalailla Crowmoorin ja Hartwallin karpalolonkeron makusekoitus. Isoja hörppyjä otettaessa taas takavasemmalta tulee pieni oluen häivähdys. Jälkimaku on hiukan vetinen.

Maku muistuttaa välillä karpalolonkeroa ja välillä olutta. Näin ollen se onkin äkkiseltään helppoa juotavaa, mutta kuitenkin makeus tekee Redd’sistä juoman, jota voi ottaa vain tietyn määrän iltaa kohden. Itse arvioisin, että kahdeksan tölkkiä on aikalailla maksimimäärä.

Erityispisteet Redd’s saa tölkin ulkonäöstä. Grafiikaltaan tölkki erottuu muista juuri grafiikan takia. Miellyttävä ulkomuoto ja näppärän yksinkertainen logo.

Hedelmäisyys saattaa laskea juomamiellyttävyyden tunnetta, mutta pienissä määrissä nautittuna oiva janojuoma Afrikan auringon alla.

Premium Redd’s: 7/10
Yleisilme: hedelmäinen
Ruoka: broilerisalaatti persikalla
Hinta: 1e/tölkki

***

Baltika, 0,5l, 0%

Olen huomannut jo aikaisemmin, että venäläinen Baltika on rantautunut Tansaniaan. Syytä en tiedä, enkä ole sitä ottanut asiakseni kysyäkään. Kuitenkin hälytyskellot olisi pitänyt soida jo tänään Lushoton bussiaseman kulmilla olevassa alkoholitarvikekaupassa, että jos tätä myydään alkoholittomassa ja savuttomassa hostellissa, niin jotain on tavallaan vialla.

Ja niinhän siinä olikin. Eli täysin alkoholiton venäläinen olut tuli ostettua. Silti otin sen mukaan tasa-arvon vuoksi arvosteltaviin oluisiin.

Avatessa tölkin, joka on muuhun tarjontaan nähden muutaman desin suurempi kuin muut tölkit, niin pystyin aistia ja kuulla samat sihinät ja kuplivat äänet. Tölkin kyljessä komeileva nolla toki sai minut varuilleen, ja olinkin etukäteen varma, että tämä on koko olutblogin floppi.

Ensimmäinen pieni maistiainen kuitenkin palautti uskoni Moskovaan. Alkoholiton Baltika maistuu yllättävän paljon oluelle. Siinä on verrattain täyteläinen maku, ja vaikka en tiedä miltä mallas varsinaisesti maistuu, niin luulen maistaneeni vahvan maltaan.

Jälkimaku oli oluinen ja erityisesti silmät kiinni juotuna isoja hörppyjä, niin voisi kuvitella juovansa ihan olutta.

Kuten Redd’s niin myös alkoholiton Baltika on helppoa juotavaa. Loppua kohden alkoholittomuus tekee tepposen, eli Baltika alkaa vetistyä. Makuun tulee liikaa tölkin ja metallin makua, mutta muuten alkoholittomaksi olueksi voin suositella.

Miinuspisteitä tuo ainoastaa Tallinkin autolautan värimaailmaa mukaileva tölkki, joka on kaikella tavalla venäläisen tuotekehittelyn mukainen näyte siitä, mihin kaikkeen venäläinen voi nostaa oman lippunsa värit. Myös iso nolla, jota en siis nähnyt kaupassa, kyljessä laskee tunnelmaa jo ostotilanteen jälkeen.

Silti kyseessä on varsin positiivinen yllätys. Alkoholittomuus tuo mukanaan veden maun, enkä voi kuvitella, että tätä voi juoda kuin enintään kahdeksan tölkkiä illassa.

Baltika: 7+/10
Yleisilme: Sergei selvinpäin
Ruoka: mikä tahansa ruoka tilanteessa, jossa kuuluu olla selvinpäin
Hinta: 1,50e/tölkki

***

Safari, 0,33l, 5,5%

Vuodesta 1977 valmistettu Safari-olut on nimeltään jo niin tansanialainen, ettei ei muuta kuin tölkki auki ja safari njema!

Uskomattoman ruma tölkki, jonka ulkonäkö on niin tyhmä, että ei se varsinaisesti houkuttele ketään. Ensituoksu muistuttaa olutta, ja pienen hömpsyn otettaessa suun täyttää yllättävä maku. Safari ei maistu ihan niin oluelle kuin esimerkiksi Baltika. Se on yllättävän kirpsakka ja nielaistaessa humalan makuinen. En tiedä miltä humala maistuu, mutta luulen, että tältä.

Jälkimaku on valitettavan vetinen, mutta makuun tottuun yllättävän nopeasti. Tämän jälkeen Safari on helppoa juotavaa, jonka maku voimistuu suussa nopeasti. Arvostelun vahvin olut myös maistuu siltä.

Maku on vahva, mutta ei liian viinainen. Helppoa juotavaa, joka ehdottomasti sopii liharuokien kanssa. Maksimimäärä on ehkä 12 tölkkiä per ilta. Tämä johtuu jo prosenttimäärästä, joka on hivenen suomalaista kolmosta korkeampi.

Kaikinpuolin Safari on tyhmästä nimestään huolimatta varsin juomakelpoinen olut. Ensivaikutelma saattaa tuntua hieman laimealta, mutta suosittelenkin, että Safari on isojen hörpsyjen olut.

Safari: 9-/10
Yleisilme: ruma tölkki
Ruoka: kaikki liharuuat
Hinta: 1e/tölkki

***

Castle Lite, 0,33l, 4%

Safarin jälkeen nautittuna Castle Lite on pelkkää vettä. Haju on olutmainen, mutta ensimaku on vähän vetinen, eikä lainkaan niin maltainen kuin Safari. Pienissä hörpsyissä olut ei maistu niin vahvasti, mutta kun ottaa suun täydeltä Castle Liteä, niin tujakkuus löytyy sieltä.

Erityispisteitä Castle Lite saa tölkistä, jossa hopea kertoo väri myös kuluttajalle alkoholin määrän. Liten isoveli, eli pelkkä Castle, on kiedottu kultaiseen tölkkiin. Ero näiden kahden välillä on juuri prosentti.

Maultaan Castle Lite on ehkä hieman laimea. Erityispiirteenä mainittakoon, et oluesta puuttuu kokonaan mallas ja humala. Niinpä se toimiikin juuri kevyempien ruokien kanssa. Ehkä parhaiten jopa yksinään.

Makuun kuitenkin tottuu yllättävän nopeasti, ja verrattuna muihin oluisiin, niin Castle Litea voi maksimissaan juoda enemmän kuin muita arvosteltavia oluita. Ehkä noin 14 tölkkiä iltaa kohden.

Se ei humalluta samalla tavalla kuin Safari, ja tarkempi tutkiminen puhuu myös sen puolesta, että se on kalorimäärältään pienempi kuin muun muassa jo mainittu Safari.

Maku paranee juodessa, ja hörppyjen mukana suun täyttää myös oluen ominaismaku. Castle Lite onkin ehkä helpointa juotavaa kaikista jo mainituista.

Castle Lite: 8-/10
Yleisilme: kevyt kesäjuoma
Ruoka: kevyet liharuuat, kasvikset, salaatit
Hinta: 1e/tölkki

VINKKI: Tansaniassa Lite/Light ei tarkoita varsinaisesti samaa kuin Suomessa, eli että juoma olisi kalorimäärältään kevyempi tai sokeriton. Kyseinen merkintä tarkoittaa lisäksi alkoholin prosenttimäärää ja sitä, että se on normaalia pienempi. Riippuu tuotteesta ja valmistajasta, mutta perusnyrkkisääntö on se, että kyseinen merkintä tarkoittaa lähinnä pienempää prosenttimäärää.

VINKKI: Muista aina, että humalassa liikkuminen on vaarallista kehitysmaissa. Ystävälliset ja englantia puhuvat henkilöt eivät välttämättä ole kiinnostuneita oikeasti suomalaisesta kulttuurista, kielestä tai Helsingin asukasluvusta. Pimeällä liikkuminen ja outoon seuraan liittyminen humalassa on vaarallista! Paras tapa välttää ryöstö tai uhkaava tilanne on yksinkertaisesti, ehkä jopa valitettavasti, pidättäytyä alkoholinkäytöstä varsinkin jos ei tunne aluetta. Hotellien baarit ovat yleisesti turvallisia, mutta erityisesti isoissa kaupungeissa pienes hyväs hönös täynnä intoa ei kannata lähteä tutkimaan Dar Es Salaamin kortteleita.

Älä koskaan juo mitään alkoholituotetta, jonka joku outo henkilö sinulle tarjoaa. Paikallinen viina on nimeltään Konyagi, jota myydään muovipakkauksessa. Jos haluat ottaa terävän, niin tee se mielummin hotellissa. Alkoholin laatua ja esimerkiksi prosenttimäärää ei tarkkailla, ja vastaan saattaa tulla myös pimeää viinaa. Se mitä paikalliset juo, ei välttämättä ole se, mitä juuri sinun kannattaa juoda.

Kannattaa muistaa se, että uskonto kieltää monilta paikallisilta alkoholin käytön, joten siinä missä itse olet pienessä tuuterissa kysymässä neuvoa paikalliselta, niin tämä on selvin päin. Valitettavasti paikalliset osaavat myös hyödyntää tilanteen.

-P

LINKIT:

ILMAINEN SÄHKÖPOSTIPALVELU

Ja edelleen se sama linkki:

PURILAISEN MARSSI FACES KATO

Tony's Lawns Hotel, Lushoto, 31.8.2013

Tony's Lawns, Lushoto

Tony on vanha mies, jolle on iän myötä tullut pientä tanakkaa keskivartalo-otetta, punainen nenä, vieras englanninkielinen aksentti, UGGit aina jalassa, usein päivän likaamat vaatteet ja oma hotelli. Ei mikään turha vanha ukkeli. Tietolähteistä riippuen Tonyn alkuperäinen kotimaa sijoittuu Kreikkaan tai Kyprokselle, mutta tie on nähtävästi tuonut jossain kohtaan Tonden Lushotoon, jonne tämä on perustanut omaa nimeään kantavan majoituskeskuksen – Tony’s Lawns Hotel.

Hotellin edusta näyttää vähän Tonylta itseltään, mutta älkää antako sen hämätä. Sisältä löytyy ruokasalia isommalle porukalle, lämminhenkinen TV-huone ja erillinen brittihenkinen pub. Terassi on iso ja ruokailu onnistuu myös ulkotiloissa.

Sijainti on mitä loistavin. Hotelli on rakennettu pienen mäen päälle, joka jää salakavalasti metsikön keskelle. Kuitenkin päätie (Lushoto-Mombo) menee noin 150m päästä ja keskustaan on matkaa noin 500m. Puut ja metsikkö kuitenkin eristää Tony’s Lawnsin omaksi maailmaksi, eikä liikenne esimerkiksi aiheuta mitään meluhaittoja.

Kaiken lisäksi Tony tarjoaa alueen ainoana henkilönä mahdollisuuden pelata minigolfia pihallaan. Hotelli on niin mukava, että eräs britti asuu siellä vakituisesti ja käy töissä Lawnsilta käsin. Mutta miten se ruokapuoli sitten?

Valitsin ruuakseni yllättäen hampurilaisen juustolla ja ranskalaiset. Bonuksena annoksen yhteydessä tarjoillaan myös vaihteleva salaatti, joka tällä kertaa oli vihreää salaattia.

En tiedä mistä Tony tiluksilleen kantaa tavaraa, mutta esimerkiksi pihvi on kerta toisensa jälkeen parempi hampurilaispihvi kuin missään muualla. Juusto ei ole mitä tahansa huttua, vaan ehtaa cheddaria ja lihassa on makua. Hampurilaisen välissä on majoneesia ja kurkkua, joka riittää siihen, että makunystyrät saavat kaipaamansa manikyyrin. Ruuan lisäksi pöytiin toimitetaan erilaisia lisukkeita, kuten ketsuppia, sinappia, chiliketsuppia ja jopa soijakastiketta.

Tony ei petä ikinä. Kun lähdetään jo siitä, että sämpylä on vieraillut grillissä ennen lautaselle putoamista, niin Lawns vie pisteet himaan. Ruokajuomaksi valitsin kylmän Kilimanjaro-oluen, joka kruunasi annoksen. Hinta on selvästi normaalia tasoa korkeampi. Hampurilainen ranskalaisilla maksoi noin 5,50euroa ja oluelle tuli yllättävän kova 2euron hinta. Juomalasku kasvaakin nopeasti ruokalaskua korkeammaksi, ja paikallisessa rahassa jopa kymmeniin tuhansiin shillingeihin.

Mutta ei tässä vielä kaikki, vaan Tony puhuu myös suomea. Tony osaa sanoa ”yksi”, ”kaksi” ja ”olut”. Tontsan mestoilla työskentelee oikein mukava Dada baarin puolella, joka soittaa tarvittaessa autollisen (harvinaista herkkua) taksin. Pubista saa ostettua eri makuisia Pringles-purkkeja ja tupakoijille tiedoksi, niin Lawns on ehkä ainoa alueen ravintola, jossa myydään Camel-savukkeita. Televisiosta näkyy kansainvälisiä urheilukanavia ja pihamaata vartioi puolen vuoden ikäinen mäyräkoira. Tonde ei myöskään pihtaile, vaan myy olutta baarista myös ulos.

VINKKI: Mikäli olet tulossa Tansaniaan, niin muista, että lasi on täällä jostain syystä todella arvokasta. Näin ollen kaupat, kahvilat, ravintolat ja pubit vaativat sinua palauttamaan pullon aina takaisin. Tämä koskee myös ulosmyytyjä oluita, eli tyhjät pullot pitää palauttaa takaisin.

Ostin kotiin vielä kolme mallasjuomaa ja taksi pudotti meidät kohtuulliseen 5euron hintaan takaisin omille tiluksille. Ainoa takaisku oli seuraavana päivänä urakoitu pullonpalautusreissu jalan. Matkaa edestakaisin kertyy yhteensä 12km, mutta sen kärsii mielellään.

Tony’s Lawns: 9+/10
Annos: hampurilainen ranskalaisilla ja salaatilla
Juoma: Kilimanjaro-olut
Hinta: n. 7,50eur

Oikeasti me ei tiedetä onko se henkilö Tony itse vai kuka, mutta mukava äijänkäppyrä joka tapauksessa.

-P

LINKIT:

Älkää antako myöskään Tonilandian nettisivujen huijata:

TONY'S LAWNS HOTEL

Tällä hetkellä Itä-Afrikkaa viihdyttää Paleface. Oli suuntaamassa kohti Dar Es Salaamiin ensi viikolla, ja jotain spessua on siellä tiedossa. Tämmöinen viesti tuli Darista. Kuttuin kahville, mutta taitaa maantieteellinen sijainti olla sen verran hankala, että jää toiseen kertaan:

PALEFACE

Muistakaa myös tämä:

PM + FB

Suuri pikaruokaextra!

Tänään jutellaan vähän pikaruuasta, ja nimenomaan afrikkalaisesta pikaruuasta. Kuten arvata saattaa, niin McDonalds ja kumppanit loistavat poissaolollaan. Koko valtiosta löytyy yksi hampurilaisketju (Marrybrown, josta arvio tässä tekstissä), jolla on ravintoloita ainoastaan Dar Es Salaamissa, joten jos nälkä yllättää, niin matkamiehen on käännyttävä erilaisten katukeittiöiden puoleen.

Katukeittiöitä löytyy bussiasemilta, toreilta ja kaupunkikeskuksista. Niiden menu on koko lailla sama: ranskalaisia vapaavalintaisella höysteellä. Valittavana on liha, kananmuna ja mahdollisesti kana. Valitettavasti niille lukijoille, jotka eivät syö punaista lihaa, niin on pakko sen verran sanoa, että Tansaniassa on kahdenlaista kanaa tarjolla: pahaa ja syömäkelvotonta.

Kanalajeja on kaksi, joista toinen laji munii ja toinen on tarkoitettu lihaksi. Uskomuksen, ja miksei kokemuksenkin, mukaan paras liha tulee vapaana kasvaneesta kanasta. Valitettavasti kanat eivät kuitenkaan kasva sillä tapaa, että niistä saisi lihaa, vaan esimerkiksi kanankoivessa on muutaman haukun verran lihaa, ja muuten koipi on pelkkää luuta, jännettä ja muuta syömäkelvotonta höttöä.

Niinpä itse olen lopettanut kanan syömisen kokonaan ja esimerkiksi katukeittiössä valitsen aina ranskalaiset lihalla. Tässäkin on oma arpapelinsä, kun liha on jo edellisessä tekstissä mainittua ”sitä tavallista”. Näin ollen osa annoksesta jää auttamatta syömättä.

VINKKI: Mikäli olet suuntaamassa Tansaniaan ja päätät ruokailla katukeittiössä, niin usein myyjä kysyy tilauksen yhteydessä, että ”kuinka monta lihaa?”. Tällä tarkoitetaan vartaita, joihin tulee keittiöstä riippuen tietty määrä lihanpaloja. Itse olen todennut, että kannattaa valita vähintään viisi.

Tansanialainen perinneruoka on öljyinen salaatti, johon tulee punasipulia ja tomaattia. Ehdottomasti kokeilun arvoinen. Salaatista kannattaa mainita aina erikseen tilauksen yhteydessä. Hinnat pyörivät noin 1,50euron ja 2euron hujakoilla, joten hyvällä omallatunnolla uskaltaa sijoittaa katukeittiön antimiin.

Arvioitavana tällä kertaa on kolme pikaruoka-annosta ja keittiötä: Mombo New Motel, Marrybrown sekä yksi katukeittiö Korogwessa. Sen enempää lässyttämättä, niin käydään annosten kimppuun!

Mombo New Motel: Ranskalaiset lihalla

Mombon näkemys pikaruuasta.

Mombo on risteyskaupunki, tai kaupungin sijaan ehkä kookas kyläkeskus, josta käännytään Dar Es Salaam – Arusha päätieltä ylös Usambaran vuoristoon ja Lushotoon. Kylällä ei ole varsinaisesti mikään mairitteleva maine, ja esimerkiksi Lonely Planet (2004) kuvaa paikkaa seuraavalla lauseella:

”Mombo is the scruffy junction town at the foot of the Usambara Mountains. Better than staying in Mombo is to head outside of the town. You should have no trouble getting a dalla-dalla up to Soni or Lushoto.”

Yhdeksän vuoden jälkeen voin sanoa, että tuo lause pitää edelleen paikkaansa. Mutta koska se on tärkeä yhdyskaupunki bussiliikenteessä, niin et voi välttää Momboa, mikäli reissaat väliä Dar Es Salaam – Arusha. Näin ollen itsekin valitsin taannoin bussin kulkupelikseni ja matkasin työasioille Dar Es Salaamiin.

Mombo New Motel on matkan ensimmäinen etappi, johon bussit pysähtyvät ”teelle”. Pysähdys on hyvä käyttää hyödyksi, koska edessä on noin seitsemän tuntia ajomatkaa ennen päätepysäkkiä. Näin ollen New Motelin toiseen päätyyn on laitettu pystyyn erittäin askeettinen keittiö.

Käytännössä ulkopuolinen ei välttämättä edes ymmärrä, että kalteri-ikkunan takana tuijottava mies on kokki, joka myy ruokaa. Kannattaakin ensimmäisellä kerralla vain seurata paikallisia.

Valittavana on perusmenu. Sisäpuolen ravintolasta on saatavilla mitä ilmeisemmin muutakin ruokaa, mutta kaverini neuvosta päätin valita ranskalaiset lihalla. Annos on yhtä karu kuin itse paikka ja Mombo muutenkin. Maustevalikoimasta löytyy ketsuppia ja suolaa, mutta myös positiivisena yllätyksenä limeviipaleita, joilla voi maustaa lihaa. Tästä ehdottomasti pisteet plakkariin. Väritön annos kustantaa matkabudjetissa 1,25euroa.

Liha oli sitkeää ja puolet palasista jäi syömättä, koska niitä ei voinut yksinkertaisesti nielaista. Ranskalaiset olivat sen sijaan ihan ok, ja nälkä pysyi poissa aina Dariin saakka. Annoskoko oli myös kohtalainen, mutta en voi suositella Mombo New Motelia kenellekään muuta kuin pakkotilanteessa.

Mombo New Motel: 6-/10
Annos: ranskalaiset lihalla
Juoma: itse ostettu vesipullo Lushotosta
Hinta: 1,25e

***

Marrybrown: Jumbo Burger Meal

Jumbo Burger Meal

Aikaisemmin tänä keväänä kävimme vaimon kanssa Dar Es Salaamissa jälleen työasioissa ja asuimme alkujaan suomalaisten perustamassa Onnela hotelli/hostellissa. Heti kärkeen pakko kehua itse hotellia. Se sijaitsee varakkaalla, suhteellisen turvallisella alueella, aivan Sea Cliffin kasinon kupeessa, mutta on hintatasoltaan miellyttävä (57eur/yö). Käytössä on uima-allas, pieni ravintola/baari sekä tennis- ja lentopallokenttä. Lisäksi hotelliin voi majoittaa koiran, meidän tapauksessa vieraita vihaavan sympaattisen chihuahuamme.

Kävelymatkan päässä hotellilta sijaitsee Tansanian ainoa hampurilaisketju Marrybrown, jolla on ravintoloita ripoteltuna lähinnä hyville seuduille ja esimerkiksi kaikenkattavaan Mlimani City-kauppakeskukseen. Marrybrownin logiikka on sama kuin muissakin hampurilaisravintoloissa. Annosvaihtoehtoja on vähän, muutama erikokoinen perushampurilainen ja kanahampurilainen, johon voi ottaa lisukkeeksi ranskalaiset ja juoman.

Itse valitsin kuvan ja nimen perusteella oletettavasti koko menun isoimman annoksen. Toisin kuin esimerkiksi Euroopassa, niin varsinaisesta pikaruokalasta ei ole kysymys, vaan annoksen valmistus kestää yllättävän kauan. Mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy, kuten jatkuva pettyminen kaikkeen, mitä annokseen kuuluu.

Annos tarjoillaan lautaselta ja ranskalaisten kyytipojaksi voi valita ketsuppia tai chiliketsuppia. Ranskalaisia on vähän ja niillä ei kauaa nälkää pidetä poissa. Juoma on älyttömän pieni, 0,33l, joka on juotu muutamalla kulauksella ja hampurilainen toimitaan isossa pahviboksissa, jonka sisältää paljastuu pakkauksen kokoon verrattuna mitättömän pieni pulla.

Joten ranskalaiset eivät tuo lisäarvoa annokseen, vaan päähuomio kääntyy hampurilaiseen. Peruskauraahan se on, eli ei mikään makujen ilotulitus, vaan pikaruokaketjulta maistuva purilainen. Kuitenkin siinä määrin onnistunut asiassaan, että sen syö ihan mielellään.

Tansaniassa jotenkin sämpylän koko suhteessa pihviin on valtava. Marrybrownin suurin hampurilainen onkin lähinnä älytön sämpylä, jonka välissä on pihvi, mausteita ja tomaattia.

Koska kyseessä on ainoa varsinainen hampurilaisketju, tai ainakin ainoa, johon olemme törmänneet tai kuulleet puhuttavan, niin arvostelussa on otettava hiukan takapakkia. Katukeittiöön verrattuna ketjuruoka on suunniteltu mahdollisimman helposti ja nopeasti valmistettavaksi tehdashötöksi, ja tälläkin kertaa sen maku muistutti kastikkeella maustettua muovia.

Näistä huolimatta uskallan ohjata ihmisiä käymään Marrybrownissa, koska kahden viikon riisi/papu –linja alkaa varmasti tökkiä loppua kohden, ja sen sijaan, että Marrybrownista haettaisiin makuelämyksiä, niin sen funktio on enemmän toimia koti-ikävän lievittäjänä. ”A small piece of home”, kuten kavereille olen kuvannut.

Marrybrown: 6,5/10 tai 7,5/10 (ylimääräinen piste koti-ikävän lieventämisestä)
Annos: Jumbo Burger Meal (hampurilainen, ranskalaiset ja juoma)
Juoma: Coca-Cola
Hinta: noin 4e

***

Korogwe katukeittiö

Ylivoimainen voittaja!

Valitettavasti asumme kaupungissa, jossa ei ole yhtään kansainvälistä pankkiautomaattia. Lähin löytyy Korogwesta, jonne on noin reilun kahden tunnin ajomatka. Lähdinkin tässä eilen niin sanotulle rahanhakureissulle ja nälkähän se yllätti samantien, kun pankkiautomaatista oli nostettu muutama satatuhatta paikallista valuuttaa.

Tansaniassa on yksi erikoisuus ja se on pankkilaitos, joita on ripoteltu sinne tänne suurempiin keskuksiin, joka on alun perin perustettu ainoastaan naisasiakkaille. Tänä päivänä varmaan asiakaskunta koostuu myös miehistä, mutta joka tapauksessa naistenpankin seinästä löytyy luottokortin hyväksyvä automaatti ja pankkia vastapäätä pieni katukeittiö, jonka yhteydessä on pieni sekatavarakauppa.

Taktisesti jätin loppuun koko tämänkertaisen pikaruokakeittiöiden voittajan, koska annos oli kaikilla mittareilla mitattuna parempi kuin muissa paikoissa. Menu toisti itseään ja samoin minä, eli annokseni koostui ranskalaisista ja lihasta. Lisäksi salaattia ja juomaksi Coca-Cola.

Korogwe on vastaavanlainen risteyskaupunki kuin Mombo. Se sijaitsee ison risteyksen ympäristössä, josta liikenne kulkee niin Arushaan, Dar Es Salaamiin kuin Tangaan. Kuitenkin kaupungissa asuva saksalainen ystäväni kertoi, ettei Korogwe ole mikään turistikohde, vaan nimenomaan läpikulkupaikka. Näin ollen kaupungista puuttuu kokonaan länsimaiset standardit täyttävät ravintolat ja tarjolla on nimenomaan ranskalaisia.

Tässä tapauksessa kuitenkin varsin onnistunein tuloksin. Palvelu oli verraten hyvää ja annos toimitettiin nopeahkosti (lue: alle 25min). Annokseen valitsin lihaa viiden vartaan verran, joka osoittautui jälleen hyväksi määräksi.

Suurin osa lihasta oli syötävää, salaatti oli perustomaattikurkkumixtapee, mutta ranskalaisten seassa oli raastettua porkkanaa, joka maistui todella hyvälle. Lisäksi tarjolla oli tuoretta chilikastiketta. Toisin kuin chiliketsuppi, niin tässä kastikkeessa oli potkua ja tulisuutta juuri sopivasti. Se ei polttanut suuta, mutta antoi annokselle juuri sopivan lisäsävyn.

Hinta oli Mombon pihamaakeittiötä hitusen korkeampi, noin 1,50e, mutta sen maksoi mielellään. Palvelun yhteydessä henkilökunnan edustaja toi myös vadin ja lämmintä vettä käsien pesua varten, joka oli yllättävä ja harvinainen peliliike, mutta sangen tarpeellinen. Söimmehän kuitenkin ulkona.

Muutamaa sitkeää lihan- ja suuhun eksynyttä luunpalaa lukuunottamatta tämä keittiö voitti tämän kertaisen pikaruokavertailun sekä ruuan että hinnan puolesta. Suosittelen erittäin lämpimästi!

Paikka siis sijaitsee sitä pankkia vastapäätä, jolla on vihreä logo ja kansainväliset kortit hyväksyvä automaatti!

Korogwe katukeittiö: 8-/10
Annos: ranskalaiset lihalla ja salaatilla
Juoma: Coca-Cola
Hinta: 1,50e

Tarkoitukseni on valmistaa kotikeittiössä seuraavaksi Ulugurun Varjo, mutta tulossa on myös erillinen osio pikkunälkään sopivia erilaisia paikallisia ruokia, joiden suvereenista voittajasta ei ole pienintäkään epäilystä!

-P

LINKIT:

Wikitravelista ei edes löydy Momboa kuin mainintana tässä tekstissä:

MAININTA MOMBOSTA