sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ikea, Vantaa, 14.1.12


Ikea, Vantaa, 14.1.12

Kaikki jotka ovat asioineet Ikeassa tietävät, miten uskomattoman harkitusti Ikea on sijoittanut ravintolansa. Se tulee vastaan juuri hiukan puolivälin jälkeen, jolloin suurin osa ostopäätöksistä on tehty ja edessä on enää tavaroiden paikantaminen varastosta ja pikkusälän läpikäynti. Tämän vuoksi tuo hinnoiltaan uskomattoman lompakkoystävällinen ravintola tuntuu kerta kerran jälkeen uskomattomalta saavutukselta ja ilmassa on voitontuntua, koska asiakas saa vieläpä syödä vatsansa täyteen ennen kassalle siirtymistä.

Ja ei käy kieltäminen etteikö Ikean lihapullat olisi aina yhtä suussa sulavia. Itse päädyin tällä kertaa tilaamaan 15 lihapullaa ranskalaisilla, mutta koska en ole koskaan ollut erityisen innoissani happamista ruuista, niin jätin suosiolla puolukkahillon väliin.

Annos ei ole järin iso, mutta koska hinta on vajaan kuusi euroa, niin en koe sitä mitenkään erityisen suureksi miinukseksi. Kuitenkin annos on sen verran täyttävä, että nälkä kyllä lähtee. 

Mausteitahan Ikeasta ei saa ja salaatin saa euron lisämaksulla, joten sekin jäi väliin. Ranskalaiset voi dipata ketsupissa ja sinapissa, joita saa itse annostella makunsa mukaan (vertaa Carlito's) ja lihapullien mukana tulee kermainen ruskeakastike. Vaikka tuo kuullostaa varsin kuivalle ja vähäiselle, niin siitä huolimatta elämme tällä hetkellä yhteiskunnassa, jossa arvostetaan suunnattomasti tasalaatuisuutta ja tehokkuutta, joten Ikean lihapullat uppoavat jokaisen shoppailijan mahaan mukisematta.

Ranskalaiset ovat perusranskalaisia, mutta lähestulkoon suolaamattomia, mikä on tässä tapauksessa varsin hyvä juttu. Sinappi oli pienehkö pettymys, mutta henkilökohtaisesti käytän niin vähän sinappia, ja silloinkin suosin Turun sinapin vihreää väriä, joten en ole ehkä paras arvioimaan sitä puolta. Mutta mielestäni sinappi oli hitusen liian etikkamainen ja maistui sille mitä se käytännössä onkin, eli että sinappia on tilattu 1000 litraa Ikeahenkisestä tehotehtaasta, joka valmistaa samanmakuista sinappia 10000 litraa päivässä.

Lihapullat ovat uskomattoman hyviä ja kastike toimii hyvin annoksessa. Kukaan ei ole selvittänyt syytä, mutta samaa makukokemusta ei koe muualla, vaan Ikean lihapullissa on oma brilijantti makunsa ja perus kastike toimii mukavana kyytipoikana. Vesi on miellyttävän kylmää, ja sitä saa niin ikään niin paljon kuin haluaa.

Kaiken kaikkiaan Ikean ravintola on omassa konseptissaan todella toimiva ja pitää paikkansa! Ruoka ei ole mitään gourmet sapuskaa, mutta siitä ei myöskään pyydetä sellaista hintaakaan, vaan ruoka ja ravintolan idea kohtaavat toisensa; nopea ja helppo tapa helpottaa näläntunnetta. Uskallan suositella arvosanalla 8/10.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti