Chico's, Hakaniemi, Helsinki, 18.2.2012

Miellyttävän lauantai-iltapäivän ja onnistuneen shoppailureissun palkinnoksi päätin nauttia suomalaisesta ravintolakulttuurista! Niinpä välittömästi, kun olin onnistuneesti saanut lähetettyä puolisoni ruokakaupan kautta kotiin, niin otin itse suunnakseni Helsingin keskustan ravintolat!


Ikäväkseni totesin nopeasti, että valitsemani ajankohta osoittautui yllättävän haastavaksi, sillä jokainen keskustan ravintola oli ääriään myöten täynnä ja totesin paikka paikan jälkeen joutuvani odottamaan luvattoman kauan ruokaa, mikäli jäisin, joten päätin etsiä optimaalisinta ravintolaa. 


Ja niinpä viimein metromatkan päätteeksi päädyin Hakaniemen Chico'siin. Chico's on S-ryhmän ravintolaketju, ja ravintoloita on ytimestä Itikseen tasaisin välimatkoin. Ketjulla on uskomattoman huono kaiku ja hintaansa nähden tyyristä teollista valmisruokaa. Ja kun vieläpä kaikista mahdollisista Chico'sista päädyn vieläpä Kalliossa sijaitsevaan aina yhtä tyhjään ravintolaan, niin odotukset eivät olleet korkealla. Muistaakseni Töölön Chico'sissa asiakas oli antanut tarjoilijalle pannuun ja poistunut lopulta maksamatta, ja uskon että tietyllä tapaa monet ravintolan asiakkaat pitivät tätä sankarina ja statementtinä!


Epäluottamusta herätti myös menun "maista pala San Franciscoa", koska en todellakaan usko, että Hakiksessa sijaitsevassa keittiössä pystytään valmistamaan mitään mikä vähänkään liittyy San Franciscoon, joten päätin tilata suoraan listalta annoksen ja päädyin Triple Cheese Burgeriin.


Koska tämäkään lauantai ei tehnyt poikkeusta, niin ravintola oli lähes tyhjä, mistä johtuen ruoka tuli nopeasti. Itse annos edusti sitä perinteistä hampurilaisateriaa, missä on kaksi ruokalusikallista coleslaw salaattia, ranskalaiset ja hampurilainen. En tiedä tunnistiko tarjoilija minut, mutta tällä kertaa tultiin puun takaa ja tultiinkin kovaa! Sillä hampurilainen oli loistava!


Hampurilaisen välissä oli cheddaria joka oli sulanut pihvin päälle, tämän lisäksi juuri sopivan verran sinihomejuustoraetta ja bonuksena kolme mozzarellatikkua! Juustot toimivat yhdessä loistavasti ja ensimmäisestä haukusta lähtien olin myyty! Mozzarellatikut toivat oman normaalista poikkeavan säväyksen ja itse astelma toimi. Juustot pelastivat todella paljon tässä tapauksessa, sillä jos siitä olisi jätetty yksikin pois, niin ruoka olisi ollut perushuttua. Ranskalaiset niin ikään toimivat ja kun annoksen hintakaan ei ollut järin korkea, niin voin sanoa että nyt jos koskaan Chico's onnistui viimein! 


Ruokajuomaksi valitsin ihan vain vettä, joka oli hyvää. Ainoa miinus hampurilaisessa oli ainoastaan lisukkeena ollut punapippurihillo, joka oli liian makeaa, mutta se ei pilannut muutoin onnistunutta annosta. Myös tarjoilijan reagointi ottaessani annoksesta kuvia (tarjoilija tuli välittömästi kysymään, että onko kaikki okei) kertoo siitä miten tosissaan he yrittivät miellyttää ja nyt onnistui! Suosittelen Triple Cheese Burgeria arvosanalla 9-/10! 


Hyvä Chico's! Hyvä Hakis! Lopuksi vielä uskomatonta paskaa:

Muusikon näkökulma

Löysin itseni pohtimasta, että miltä tuntui kun keikkailun luonne muuttui, keikkapaikat suurenivat, yleisömäärät kasvoivat ja keikkapaikoilla palvelutaso parani? Yhtä äkkiä emme olleet vain se takanurkassa esiintyvä häiriötekijä, vaan meidät nähtiin jopa taloudellisena mahdollisuutena: enemmän yleisöä - suurempi myynti - parempi meininki! Ja vastaus on, että eipä juuri miltään. Luonnolliselta kehitykseltä.


Olen saanut kunnian kiertää Suomea ja Eurooppaa kolmen yhtyeen kanssa, ja voin sanoa, että Suomen keikkapaikat alkavat olla jo tuttuja. Tien päällä on ne tietyt pysähdyspaikat ja huoltoasemat, joissa olemme vierailleet useita kertoja ja löytyypä matkan varrelta myös legendaarisia paikkoja, kuten huoltoasemaketju Homo-Pekka.


Ja totta kai ruokakulttuuri ja tarjonta on tullut tutuksi. Syy miksi päätin kirjoittaa aiheesta blogin oli se lähtökohtainen ajatus siitä miten paskaa ruokaa tien päällä saa. Vai saako? Ollakko vai eikö olla?


Muistan varsin hyvin ne ajat, jolloin punk-yhtyeeni kiersi erään nimeltä mainitsemattoman lahtelaisen kokoonpanon kanssa muutaman viikon verran Suomea. Tuolloin tilanne oli hyvin toisenlainen, kaikki mitä saatiin oli pelkkää juhlaa ja bonusta! Muistan kuinka jouduimme pärjäämään esimerkiksi Lahden Torvessa yhdellä omakustanteisella roiskeläppäpizzalla ja ostimme kaupasta omat oluet, jottei nälän tunne tuntuisi niin pahalle. 


Lahden Torven pelisäännöt kielsivät takahuoneessa juomisen, eikä näin ollen yhtyeelle ollut mitään tarjoilua, joten istuimme koko kolmikko pienessä Opelissa kaikkien tavaroiden kanssa ja joimme hyytyvässä syysillassa salaa kaljaa. Perusilta käsitti takahuoneessa alkoholittomia juomia paikallisen nuorisotalon "keittiötilassa" ja ruokailu oli aina miellyttävä yllätys.


Tänä päivänä yhtyeelle tarjotaan automaattisesti kaikki tarvittava, jotta tunnelma pysyy hyvänä ja bändille jää kuva keikkapaikasta, joka hoitaa mallikkaasti asiat. Nipotus syntyy tänä päivänä siitä, jos keikkapaikalla ei ole automaattisesti voileipätarjoilua ja kahvia yhtyeen saapuessa perille!


Ruokailu on järjestetty useissa tapauksissa S-ryhmän hotelleiden ravintoloissa, useissa tapauksissa paikallisessa Amarillossa. Yhtye valittaa siitä kuinka joka ilta syödään Amarillossa samaa ruokaa (lukijoille tiedoksi: bändi ei tilaa ruoka-annoksiaan ruokalistasta, vaan tarjolla on niin sanottu artisti-menu, jossa on usein tilattavissa muutama liha- ja kasvisvaihtoehto). Kaikki alkoholittomat juomat tulee talon puolesta, mutta hammasta kiristää, kun se olut pitää perhana maksaa omasta pussista!


Keikkapaikkojen takahuoneen tarjoilu on niin ikään tarkoin määritelty! Tarjolla tulee olla makeaa ja suolaista ja virvokkeita ja alkoholia. Mikäli joku näistä asioista puuttuu, niin narina alkaa ja sopimus kaivetaan esiin. Se viedään illan vastaavalle ja ilmoitetaan että teillä on nimi paperissa! Sipsit esiin!


Toista se oli ennen, kun ravintola henkilökunta oli yhtyeen pomo. Jos jotain puuttui ja yhtye pyysi henkilökuntaa järjestämään esimerkiksi vettä takahuoneeseen, niin jos talon edustaja vastasi ei, niin se oli todellakin ei. Tänä päivänä harjoittelijat juoksevat ympäri kaupunkia, jotta artisti pysyy tyytyväisenä.


Olutta on aina liian vähän ja mikä käsittämätöntä, niin ravintoloitsijat eivät ole ikinä suostuneet ostamaan yhtyeelle tupakkaa takahuoneeseen! Lonkeroa on harvoin tarjolla ja siideri on liian halvan makuista. Ja sitten pakollinen vittumaisuus, eli varsinainen ruokailu. Se on aina pahaa! Se on liian raskasta tai kuivaa tai ihmiset eivät muuten vain pidä. 


Ja hotellin aamupala! Muistan ajan kun harjavaltalainen trio Lapko majoittui pienessä jyväskyläläisessä yksiössäni ja aamulla juotiin krapulaan kahvit ja kaikki oli hyvin, koska opiskelijana ei ollut varaa tarjota edes yhtä sämpylää. Mutta kaikki oli enemmän kuin paremmin! Nykyään majoitumme usein hotelleissa ja aamupala on pahaa. Kellekään ei maistu ruoka ja kaikkia alkaa paskattaa ja mahaa vääntämään. Se on joka kerta samanlaista ja tarjolla on sitä ikävää litkussa löllyvää teollisuusmunakasta ja liian rasvaisia nakkeja. Juusto on ehtinyt vähän kuivua ja kurkkuviipaleet maistuvat oudolle. Kahvi tulee automaatista ja se on joko liian vahvaa tai muuten vain pahaa. Ainoa mikä toimii moitteettomasti on vesihana.


Blogini viesti ei ole kritisoida muusikoita tai ravintoloita tai hotelleja, koska olen itse syyllinen samaan nipotukseen. Vaadin tänä päivänä muusikkona ja kiertuehenkilökunnan edustajana laatua! Arvostuksen kasvaessa myös vaatimukset kasvavat ja kaikki haluaa parasta ja paikat yrittävät tarjota parasta!

Liian harvoin tulee sanottua kiitos! Mutta nyt sanon sen! Kiitos kaikille tahoille, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä, jotta paikallinen yleisö saisi rahoilleen vastinetta! Kiitos kaikille keikkapaikkojen promoottoreille, työntekijöille, ravintoloiden henkilökunnalle ja hotelleiden pyörittäjille! Ilman teitä meidän elämämme olisi paljon hankalampaa ja te mahdollistatte sen, että saamme vapauden ilmaista itseämme ja tulla aina yhtä kokemusta rikkaammaksi! Eikä se ruoka nyt niin paskaa ole, kun jälkeenpäin ajattelee.


Sen verran sanon kuitenkin, että on olemassa yksi keikkapaikka, jossa palvelu on niin ala-arvoista, että sinne lähetän vain huonoja ajatuksia. Koska on tyhmää dumata ketään, niin jätän keikkapaikan nimen mainitsematta. Ja yksi keikkapaikka, jossa palvelu on huikeaa! Ja se on Jyväskylän Lutakko! Te teette työnne hyvin!

Hesburger, Kaisaniemi, Helsinki, 23.1.12

Taakse jäänyt viikonloppu piti sisällään pienet miellyttävät häät, kun ystäväpiirimme ulkoministeriön edustaja sanoi "tahdon" sekä maahamme muuttanut iranilaisvahvistus "yes" toisilleen. Tästä johtuen heräsin tähän universumiin sunnuntaina krapulan tuoman maailmanlopun ajatusten ja kovan kuumeen kera. Ja krapulan viimein hellittäessä, niin kuume vain nousi, ja näin ollen jouduin kääntymään lopulta lääkärin puoleen. 


Lääkärireissun suunnattua kohti ydintä ydintä, niin paluumatkalla päätimme poiketa jossain tutussa, jossain turvallisessa ja jossain helpossa ja siispä vuorossa on arvostelua Kaisaniemen Hesburgerista!


Tiedä sitten, että oliko kipuilulla osuutta asiaan, mutta ensimmäinen ajatukseni oli istuessamme pöytään, että Hesburger on ehkä maamme juntein pikaruokaketju. Hesburgeria ei tarvitse sen enempää selitellä, vaan jokainen, joka on kotoisin Kaskista isommasta kunnasta, tietää mikä on Hesburger, mitä sieltä saa ja miten se toimii.


Tietyllä tapaa joudun kuitenkin nostamaan pikaruokaketjuille, jotka ovat onnistuneet luomaan kassajärjestelmän ja ennen kaikkea keittiön, jonka voi huoletta jättää stadilaisteinien pyöritettäväksi. Tämä ei tietenkään toimi sulavasti, vaan ensinnäkin jouduimme odottamaan jonossa luvattoman kauan, vaikka asiakkaita oli vain muutama meidän lisäksi. Tämän lisäksi Hesburger, jonka patentoitua työasua tuskin kadehtii HSL:n tarkastajakaan, pystyy tarjoamaan konseptinsa mukaista ruokaa; teinin lämmittämän valmisruuan.


Päätin kuitenkin yrittää voittaa ennakkoluuloni ja päädyin tilaamaan mainoksistakin tutun jättituplajuusto-aterian Fantalla. Ja kuten arvata saattaa, niin Hesburgerin tunnusmerkkeihin kuuluu seuraavanlainen erityispiirre, nimittäin mikäli sen tarjoustuotteessa on mainittu sana mega tai jätti, niin hampurilainen on kooltaan hiukan normaalia suurempi, ja näin tälläkin kertaa.


Hampurilaisen koko on siinä mielessä hyvä, että se tuntuu kädessä tuhdilta pakkaukselta, mutta siinäpä ne hyvät puolet sitten alkavat olla. Hesburgerin ruoka on tarkoitettu ainoastaan niille, jotka haluavat syödä jotain ennen pitkää junamatkaa, mutta ei muille.


Sämpylä ja pihvit olivat todella kuivia, ja jostain syystä Hesburgerin väki onnistuu lisäämään majoneesin sillä tapaa, että se pursuaa hampurilaisen toiselta puolelta ulos jo kääreitä avatessa. Juustoa tuskin maistaa ja ketsuppi ei lisää makua tarpeeksi. Jättituplajuuston kaksoisveli on tietenkin McDonaldsin lanseeraama QP, jossa majoneesi on korvattu sipulilla ja juurikin siitä syystä myös Hesburgerin vaihtoehtoa huomattavasti parempi.

Hesburgerin hampurilainen oli mauton ja kuiva. Eivätkä ranskalaiset tässä tapauksessa tuo pelastusta, vaan kyseessä on joukko toisiinsa kiinnittyneitä mauttomia tikkuja, joista on paistettu kaikki peruna pois ja jäljelle on jäänyt pelkästään rasvanpolttama ulkokuori.


Mutta löytyy annoksesta jotain hyvääkin! Hesburgerin paprikamajoneesi on klassikko ja sen resepti käytännössä tänäkin päivänä vielä salaisuus sekä 0,4l juoma, jossa ei ollut onneksi tällä kertaa liikaa jäitä. Fanta oli hyvää ja majoneesi myös, mutta edelleen painotan sitä, että majoneesin kanssa pitää olla varovainen! Liika on liikaa myös majoneesissa!


Eräs huomionarvoinen seikka kuitenkin tuli vastaan majoneesin osalta, sillä puolisoni pursotti majoneesin Hesburgerin servetille, jotta pystyi dippaamaan siihen "kanafileitään", ja totesimme, että joko majoneesin koostumus tai paperinlaatu on muuttunut, sillä majoneesi meni servetin läpi, mitä ei ole aikaisemmin käynyt! 


On vaikea keksiä kenelle voisin suositella Hesburgeria, mutta mikäli olet Sottungasta ja kaipaat ison kaupungin meininkiä Raision ABC:llä, josta todennäköisesti löytyy Hesburger, niin mikäs siinä sitten. Muutoin suosittelen Hezee ainoastaan viimeisenä vaihtoehtona, mikäli tarjolla on muita vaihtoehtoja, ja arvosanaksi määräytyy tällä erää vaivaiset 3/10.

Ikea, Vantaa, 14.1.12

Ikea, Vantaa, 14.1.12

Kaikki jotka ovat asioineet Ikeassa tietävät, miten uskomattoman harkitusti Ikea on sijoittanut ravintolansa. Se tulee vastaan juuri hiukan puolivälin jälkeen, jolloin suurin osa ostopäätöksistä on tehty ja edessä on enää tavaroiden paikantaminen varastosta ja pikkusälän läpikäynti. Tämän vuoksi tuo hinnoiltaan uskomattoman lompakkoystävällinen ravintola tuntuu kerta kerran jälkeen uskomattomalta saavutukselta ja ilmassa on voitontuntua, koska asiakas saa vieläpä syödä vatsansa täyteen ennen kassalle siirtymistä.

Ja ei käy kieltäminen etteikö Ikean lihapullat olisi aina yhtä suussa sulavia. Itse päädyin tällä kertaa tilaamaan 15 lihapullaa ranskalaisilla, mutta koska en ole koskaan ollut erityisen innoissani happamista ruuista, niin jätin suosiolla puolukkahillon väliin.

Annos ei ole järin iso, mutta koska hinta on vajaan kuusi euroa, niin en koe sitä mitenkään erityisen suureksi miinukseksi. Kuitenkin annos on sen verran täyttävä, että nälkä kyllä lähtee. 

Mausteitahan Ikeasta ei saa ja salaatin saa euron lisämaksulla, joten sekin jäi väliin. Ranskalaiset voi dipata ketsupissa ja sinapissa, joita saa itse annostella makunsa mukaan (vertaa Carlito's) ja lihapullien mukana tulee kermainen ruskeakastike. Vaikka tuo kuullostaa varsin kuivalle ja vähäiselle, niin siitä huolimatta elämme tällä hetkellä yhteiskunnassa, jossa arvostetaan suunnattomasti tasalaatuisuutta ja tehokkuutta, joten Ikean lihapullat uppoavat jokaisen shoppailijan mahaan mukisematta.

Ranskalaiset ovat perusranskalaisia, mutta lähestulkoon suolaamattomia, mikä on tässä tapauksessa varsin hyvä juttu. Sinappi oli pienehkö pettymys, mutta henkilökohtaisesti käytän niin vähän sinappia, ja silloinkin suosin Turun sinapin vihreää väriä, joten en ole ehkä paras arvioimaan sitä puolta. Mutta mielestäni sinappi oli hitusen liian etikkamainen ja maistui sille mitä se käytännössä onkin, eli että sinappia on tilattu 1000 litraa Ikeahenkisestä tehotehtaasta, joka valmistaa samanmakuista sinappia 10000 litraa päivässä.

Lihapullat ovat uskomattoman hyviä ja kastike toimii hyvin annoksessa. Kukaan ei ole selvittänyt syytä, mutta samaa makukokemusta ei koe muualla, vaan Ikean lihapullissa on oma brilijantti makunsa ja perus kastike toimii mukavana kyytipoikana. Vesi on miellyttävän kylmää, ja sitä saa niin ikään niin paljon kuin haluaa.

Kaiken kaikkiaan Ikean ravintola on omassa konseptissaan todella toimiva ja pitää paikkansa! Ruoka ei ole mitään gourmet sapuskaa, mutta siitä ei myöskään pyydetä sellaista hintaakaan, vaan ruoka ja ravintolan idea kohtaavat toisensa; nopea ja helppo tapa helpottaa näläntunnetta. Uskallan suositella arvosanalla 8/10.

Arpa on heitetty!

Hyvät toverit,

olemmeko itse aiheuttaneet burgermaailmaan taantumisen? Ketä syyttävän sormen tulisi osoittaa? Huolestuneena olen todennut, että tänä päivänä ravintolat hakevat helppoa ratkaisua, joka valitettavasti on johtanut siihen lopputulokseen, että paikasta riippumatta annokset toistavat samaa tuttua kaavaa jopa salaattia ajatellen. 


Ajatus tuli mieleeni, kun paistoin aamupalaksi pihviä ja munaa leivän väliin, ja aloin pohtia, että olenko koskaan voinut ravintolassa esimerkiksi pyytää kananmunaa lisukkeeksi. Vastaus on ei, sillä annos on tänä päivänä ennaltamäärätty, enkä halua nyt alleviivata yhdysvaltalaisia kanssaveljiämme, mutta onhan esimerkiksi McDonaldsin vaikutus ollut merkittävä. Ravintolat kilpailevat enemmän annoskoolla unohtaen kuitenkin sen tärkeimmän, eli miltä annokset maistuvat! Olen myös ikäväkseni huomannut, että yhä useammin ravintolat lisäävät runsaasti majoneesin määrää ja vähentävät muita täytteitä, ja kaiken kukkuraksi huippukokit ja osaajat eivät viitsi edes kehittää majoneesia eteenpäin vaan asiakas saa osakseen syödä kitkerällä majoneesilla kruunatun annoksen, jonka voi tilata käytännössä mistä tahansa "American Bar" ravintolasta, joka alkaa itsessään menettää merkityksensä! Olisi toivottavaa, että tänä päivänä ravintolat ja erityisesti kokit ottaisivat tämän asian puheeksi työpaikoillaan, jotta me burgereiden ystävät pääsisimme todistamaan ja rikastuttamaan suomalaista burgerkulttuuria.

Carlito's, Helsinki, 7.1.2012

Skeletor tässä terve!


On aika päästää ilmoille ensimmäinen arvostelu tässä blogissa, joka siis keskittyy lähes poikkeuksetta hampurilaisten ympärille. Kävin viime viikonloppuna parhaan kaverini Petruksen kanssa kokeilemassa Carlito'sin tarjonta, jossa emme olleet aikaisemmin käyneet. Ja jotta ruokailu sujuisi mahdollisimman miellyttävissä olosuhteissa, niin otin matkaan myös rakkaan Teelan.
Suunnistimme siis Helsingin lauantain alkuillassa suoraan Tennispalatsilta kohti ydintä ja Teelan suosittelemaa Carlito'sia, joka siis oli minulle Skeletorille ja Petrukselle uusi tuttavuus. Sää ei ollut erityisen suotuinen meille, mutta pieni pakkanen ja sivuttain liikkuva lumi loi miellyttävän tarpeen jouduttaa matkaa kohti makujen maailmaan ja arvostelun pariin!
Haluan muistuttaa jo tässä vaiheessa, että kyseessä oli siis ensimmäinen virallinen koemaistelu, mutta jatkossa tulen säännöllisesti raportoimaan erilaisista ravintoloista, ja tarkoituksena on siis arvostella nimenomaan eri ravintoloiden Burger's aterioita, mutta myös laajentaa repertuaaria erilaisiin eineksiin ja grilliruokaan.
Sattumoisin olimme liikenteessä juuri sopivaan hetkeen, koska syystä tai toisesta kellon lähentyessä 21 oli Helsinki näin Skeletorin silmistä katsottuna harvinaisen hiljainen. Ehkä tästä johtuen saimmekin pöydän samantien, eikä kukaan vetänyt liikaa huumeita, vaikka ravintola olikin surullisen kuuluisan Glo-hotellin yhteydessä.
Ravintolaa kuvaa mielestäni sanat elegantti, siisti, high profile ja Carlito's on sijaintinsa puolesta erinomainen valinta mikäli tarkoituksena viettää esimerkiksi perheen kanssa aikaa, mitä näin Skeletorina ei ole tarkoitus tehdä, tai viettää vaikkapa romanttinen ilta rakkaan kanssa, mikä on taas enemmän Petrusta. Silti hintataso on varsin kohtuullinen, eikä keskustalisää tarvitse juurikaan maksaa.
Pöytiin ohjataan ja erityishuomiona pistin merkille, että pöydässä oli valmiiksi vesikannu, mikä ilahdutti ensi alkuun erityisesti. Tarjoilija oli varsin miellyttävä ja asiantuntevan oloinen ja onnistui suosittelemaan Teelalle juuri oikeaa punaviiniä ruuan kanssa, mistä erityispisteet. Tilausketju noudatti perinteistä kaavaa; pöytiin ohjaus, juomien tuominen, ja siis tässä tapauksessa vesikannu oli jo valmiina pöydässä, ja pienen odottelun jälkeen varsinaiset tilaukset.
Kuitenkin pienet alamäet alkoivat aika nopeasti istuunnuttuamme, sillä tarjoilija oli tuomassa meille täyttä vesikannua jäillä, mutta totesi, että teillähän olikin jo valmiiksi vettä. Totta, mutta meidän vesikannu oli alusta saakka vajaa ja ilman jäitä, joten se olikin edellisten asiakkaiden vettä, mitä ei kuitenkaan vaihdettu pääkallonaamastani huolimatta. Emme antaneet asian häiritä, eikä Teelalle kerrottu sanaakaan.
Ruokaa jouduimme odottamaan harmittavan kauan, ja syystä tai toisesta tilauksemme toimitettiin meille myöhemmin kuin viereisen pöydän perusturistiperheelle, jonka poika yritti pelastaa sen minkä pystyi tanssimalla pöytäni vieressä, ja he siis tilasivat ruuat meidän jälkeen. Teela huomautti asiasta hienovaraisesti tarjoilijalle, mutta emme esimerkiksi kaataneet pöytää.
Itse ruoka koostui perinteisestä hampurilaisateriasta; hampurilainen, ranskalaiset ja coleslaw salaattia. Itse annos oli aseteltu nätisti, mutta ikävän miinuksen asetelma saa shottilasista, joka toimi ketsupin dippiastiana. Shottilasi oli yksinkertaisesti halvan näköinen muutoin hyvän näköisen aterian lisänä.
Erityishuomion ansaitsee paksu ja murea pihvi, joka oli paistettu mediumina, ja näin ollen toi mukaan oman säväyksen hampurilaiseen, jonka muut täytteet olivat perussalaatti, tomaatti, juusto ja pekoni ja paljon majoneesia. Ongelmahan monesti hampurilaisessa on se, että monesti haarukallisesta tulee niin isokokoisia, että päälysämpylän joutuu siirtämään sivuun, ja näin kävi tälläkin kertaa. Päälysämpylän kohdalla vaan ei ollut muuta täytettä kuin runsaasti majoneesia, mitä oli myös pihvin alapuolellakin muiden täytteiden ohella, joten jätin päälysämpylän osittain syömättä sen kuivuuden takia. 
Juomaksi valitsin tutun ja turvallisen ison kolmostuopin, josta ei ole valitettavaa. Ranskalaiset tekivät tehtävänsä lisukkeena, ja käytin kyllä shottilasia dippaamiseen, vaikken siitä erityisesti pitänyt. Varsinainen arvostelukohde oli kuitenkin itse hampurilainen, josta seuraavassa:
Majoneesin kanssa tulee olla varovaisempi, koska liiallinen perusmajoneesin käyttö helposti tuo negatiivisen reaktion mukanaan ja erityisesti tässä tapauksessa, kun päälysämpylän ainoa täyte oli pelkkä majoneesi. Pihvi oli hyvä siinä missä pekonikin, eikä kasviksissakaan ollut valittamista. Ainoa mikä jäi harmittamaan oli sämpylän kuivuus ja majoneesin määrä.
Itse palvelu oli loppupeleissä kohtuullista ja saimme odotuksestamme johtuen ilmaiset kahvit ruuan päälle, joka tarjoiltiin näppärästi omasta kannusta, joten ruokailija voi suoraan ottaa samaan hengen vetoon niin sanotun santsikupillisen. 
Kuten jo mainitsin niin hintataso ei ollut erityisen paha, eikä Teelalle tullut isoa laskua maksettavaksi. Ruoka oli noin arviolta 15-19eur, olut pyöreästi 5eur ja viini maksoi mitä maksoi. Varsin miellyttävä kokemus ja erityisesti paikkana mukava Carlito's ansaitsee Skeletorin tiukassa arvioinnissa tiukan arvosanan 7/10.
Ensi kertaan rakkaat uudet lukijat!